Lehdistötiedote 22.06.2017: Pohjoismainen yhteistyö tärkeää EU:ssa

04.07.2017 klo 11:50
Puoluejohtajat, komissaarit ja ALDE-ryhmän johtavat Europarlamentaarikot tapaavat tänään Brysselissä Eurooppa-neuvoston kokousta edeltävän huippukokouksen merkeissä.

Kasvava joukko valtionpäämiehiä kuuluu EU-myönteiseen ja liberaaliin ALDE-perheeseen, mikä antaa toivoa sille, että EU:n suunta voi kääntyä.

EU on nyt jäsenyysaikamme suurimman haasteen edessä. Ei ainoastaan Brexit, vaan myös Puolan ja Unkarin kaltaisten maiden huolestuttava kehitys uhkaavat EU:n tulevaisuutta. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan EU:n pohjoiset jäsenmaat Suomi, Ruotsi ja Tanska voivat yhdessä tehdä paljon nyt kun uutta EU:ta luodaan.

- Minä ja RKP näemme, että pohjoismaisia avoimuuteen, demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen, tasa-arvoon ja vähemmistöjen kunnioitukseen perustuvia arvoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, Henriksson sanoo.

- Yhdessä me Pohjoismaat voimme olla mukana aktiivisesti muokkaamassa tulevaisuuden EU:ta, ja siihen mahdollisuuteen meidän on tartuttava.

Bloggen
Eduskunta SFP RKP