Politiikkani
Elämme epävarmoja aikoja, jolloin Suomi tarvitsee vahvaa EU:ta. Haluan työskennellä rauhan, vakauden ja turvallisuuden puolesta Euroopassa ja saattaa Venäjän sotarikolliset, Putin etunenässä, vastuuseen teoistaan. Euroopan parlamentille on aivan keskeistä jatkaa Ukrainan tukemista. Venäjä ei saa voittaa sotaa. Venäjään kohdistuvien pakotteiden on jatkuttava, ja Venäjän on myös maksettava Ukrainan jälleenrakennus. Ei siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi, että se on oikein!
EU:n toimintakykyä on vahvistettava myös kansainvälisesti, ja yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on otettava laajemmin käyttöön enemmistöpäätökset.
Suomen talouskasvu on vahvasti riippuvainen EU:n sisämarkkinoista. Yli puolet Suomen viennistä suuntautuu EU-maihin. On tärkeää, että myös pienillä ja keskisuurilla yrityksillämme on pääsy sisämarkkinoille. Työskentelen tällä hetkellä Suomen kannalta tärkeiden sisämarkkina-asioiden parissa Euroopan parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan jäsenenä.
Meidän on vähennettävä riippuvuuttamme Kiinasta ja Yhdysvalloista. Olisi tärkeää saada aikaan yhteiset säännöt valtiontuille, jotta eurooppalaisia yrityksiä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja suomalaisyritysten kilpailukyky vahvistuu. Turhaa byrokratiaa on purettava, ja EU:n on kunnioitettava läheisyysperiaatetta. Tämä tarkoittaa, että päätökset on tehtävä oikealla tasolla ja mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat. On myös täysin keskeistä ymmärtää jäsenmaiden erityispiirteet, kuten metsien merkitys meille suomalaisille.
Samalla tarvitaan panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. EU:n on oltava johtava digitalisaatiossa ja vihreässä siirtymässä. Maiden välinen sujuva liikkuvuus on erittäin tärkeää.
Vuosieni oikeusministerinä aikana olen tottunut puolustamaan oikeusvaltiota, vähemmistöjä, kaikkien yhtäläistä arvoa, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Aikana, jolloin disinformaatio, muukalaisvastaisuus ja salaliittoteoriat leviävät, tarvitaan johtajia, jotka päätöksenteon paikoilla eivät epäröi puolustaa oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Johtajia, jotka ymmärtävät sivistyneen väestön, oikeusvaltioperiaatteen, talouskasvun ja hyvinvointimme välisen yhteyden. Ja jotka tietävät, että tuloksia saavutetaan kovalla työllä, hyvillä verkostoilla, kuuntelutaidolla ja yhteistyökyvyllä.
EU:ssa on tärkeää puolustaa myös kielivähemmistöjä.
Miten saamme Suomen talouden käännettyä taas oikeaan suuntaan? Emme voi jatkaa velkaantumista. Meidän on saatava talous tasapainoon. Samalla emme halua tinkiä hyvinvoinnista.
Meidän on monella eri tasolla pystyttävä ajattelemaan eri tavalla, jotta voimme pelastaa hyvinvoinnin. Meidän on myös syytä oppia Pohjoismaisilta naapureiltamme. Työllisyysastetta on nostettava, meidän on tehtävä työtä pidempään ja velkaantumisen kierre on saatava loppumaan. Kestävyysvaje on saatava pienemmäksi! Tarvitsemme enemmän joustavuutta ja luovuutta. Ja rohkeutta tehdä uusia asioita ja tehdä asioita uudella tavalla. Tarvitsemme myös vahvemmat sisäiset markkinat ja enemmän panostuksia tutkimukseen ja kehitykseen EU:n puolelta.
Meidän on uudistettava Suomea ja Eurooppaa – emme saa jäädä kehityksestä jälkeen! Mutta se on tehtävä niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne on aina turvattu. Vahvan sosiaalisen omatunnon on oltava läsnä päätöksiä tehtäessä.
Jokaisella ihmisellä on tarve tuntea itsensä tarpeelliseksi. Se on tärkeä osa ihmisen terveyttä. Siksi on niin tärkeä saada olla töissä. Kyse ei siis ainoastaan ole yksittäisen henkilön toimeentulosta tai kunnan ja valtion verotuloista. Mutta meidän on oltava parempia poistamaan järjestelmässä olevat kannustinloukut. Työn vastaanottamisen on aina oltava kannattavaa.
Lapset ja nuoret ovat Suomen tulevaisuus. Koulu on kruununjalokivemme. Huomisen päivän Suomea rakennetaan sivistyksellä ja koulutuksella. Se oli kantava ajatukseni toimiessani Suomen opetusministerinä.
Oppilailla on oltava mahdollisuus vapaaehtoiseen iltapäiväkerhoon tai muuhun kerhotoimintaan koulussa. Tukihenkilöstöä tulee olla tarvittaessa saatavilla ja luokkakokojen tulee olla sopivia.
Asiat eivät hoidu itsestään. Tarvitsemme aktiivista edunvalvontaa kaikilla tasoilla – kunnissa, maakunnissa, eduskunnassa ja hallituksessa sekä täällä Euroopan parlamentissa.
Onnistunut edunvalvonta vaatii usein laajaa yhteistyötä, yli puolue- ja kielirajojen. On tärkeää, että ymmärrämme tämän. Kansallisessa politiikassa toimiessani onnistuimme yhteistyön avulla saamaan rahoitusta moniin erilaisiin hankkeisiin. Tämä työ jatkuu nyt Brysselissä!
Kansanterveystyö ja toimiva terveydenhuolto ovat kaiken perusta väestölle. Riippumatta iästä tai tulotasosta, hoidon ja hoivan on toimittava silloin, kun sitä tarvitaan.
Hyvinvointiyhteiskunnassamme kaikille on voitava taata vähimmäistoimeentulo ja katto pään päälle. Kenenkään ei tule joutua näkemään nälkää tai joutua kerjäämään selviytyäkseen. Meidän on parannettava kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta.
On tärkeää, että kaikille nuorille voidaan taata opiskelupaikka. Vastustan lukukausimaksuja, kaikissa muodoissa! On äärimmäisen tärkeää, että opiskelijat voivat osallistua Erasmus+ -vaihto-ohjelmaan ja että nuoremme tuntevat olevansa osa unionin rakentamista.
Äidilläni oli tapana sanoa, että kukaan ei voi ottaa pois hänen ammattiaan, vaikka hän oli siirtynyt eläkkeelle. Hän ei pitänyt lomakkeista, joihin tuli täyttää ammatti tai arvonimi, ja joissa oli oma ruutu niille, jotka olivat ”eläkeläisiä”. Hän halusi kutsua itseään eläkkeellä olevaksi sairaanhoitajaksi, ei miksikään muuksi. Hänen ajatuksensa oli hyvin järkevä. Ajatelkaa, millainen voimavara meillä on kaikissa, jotka usein hyvin pitkän työuran jälkeen ovat siirtyneet eläkkeelle. Ajatelkaa, millainen kokemus ja viisaus heillä on. Heitä ei saa nähdä rasitteena yhteiskunnalle, vaan voimavarana.
Tämän päivän ja huomisen eläkeläiset ovat nykyaikaisia ihmisiä, jotka haluavat olla mukana maailman menossa. Monet heistä kuluttavat ja voivat matkustaa, toisin kuin aikaisempien sukupolvien eläkeläiset, joilla ei tätä mahdollisuutta ollut. Moni haluaa olla aktiivisesti mukana yhteiskunnan tapahtumissa. Tarvitsemme senioreitamme myös kunnallispolitiikassa ja arvokkaassa yhdistystoiminnassamme.
Koko urani aikana minulle on ollut tärkeätä edistä eläkeläisten asemaa, erityisesti niiden kohdalla, joilla on heikoin asema.
Maamme tarvitsee ahkeria yrittäjiä ja vahvan elinkeinoelämän. Yritykset luovat työpaikkoja, ja sitä kautta myös hyvinvointia. Oman työpaikkansa luominen saadun koulutuksen pohjalta, tulisi nuorten ajatusmaailmassa olla yhtä luonnollinen asia kuin ajatus vakituisesta työpaikasta tietyn työnantajan luona.
Tällä hetkellä yrittäjyyteen liittyvä byrokratia koetaan liian monimutkaiseksi. Sitä meidän on helpotettava. Tätä työtä teen roolissani Euroopan parlamentin sisämarkkinavaliokunnan jäsenenä.
Meillä on kaikilla vastuu ympäristöstämme. Haluan, että myös lapseni ja lapsenlapseni voivat uida meressä, hengittää raikasta ilmaa, nauttia vihreistä metsistämme ja kauniista niityistämme. Suomi on pieni toimija mitä tulee maailman saasteisiin ja päästöihin, mutta se ei tarkoita, että emme voisi tehdä omaa osuuttamme. Ympäristöstä huolehtiminen edellyttää kiinnostusta ja jatkuvaa valppautta kaikessa päätöksenteossa. Europarlamentaarikkona minulla on mahdollisuus vaikuttaa tähän aivan uudella tasolla. Työ ilmastonmuutoksen torjumiseksi on jatkuttava.
Kaupunkien ja maaseudun välillä ei ole minkäänlaista ristiriitaa. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Näin on Suomessa, mutta myös koko Euroopassa. Maamme on pidettävä asuttuna, ja ei voi olla kenenkään etu, että yhä useampi ihminen ahtautuu kaupunkeihin. Liikenneyhteydet ovat tärkeitä kaikkialla – eivät ainoastaan suurimpien kaupunkien ympärillä.
Suomella on tärkeä rooli pohjoismaisessa yhteistyössä ja Suomen tulee olla aktiivinen toimija Euroopan unionissa. Kun EU-alueella menee taloudellisesti hyvin, myös Suomella menee hyvin.
Siellä missä olemme mukana, tulee meidän myös käyttää ääntämme. Muuten omat mielipiteet eivät voi saada vastakaikua. Suomen pitää toimia sen puolesta, että kansallisen luonteen omaavat kysymykset ratkaistaan kansallisella tasolla.
Olen työskennellyt aktiivisesti sekä kansallisella tasolla että kansainvälisesti ihmiskaupan ja internetissä tapahtuvan lasten seksuaalisen hyväksikäytön pysäyttämiseksi. Tätä työtä meidän on jatkettava laajalla rintamalla sekä EU:ssa että kansallisesti. Ihmiskaupassa on kyse nykypäivän orjuudesta, kieltämisestä ja ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Suomen kaltaiselle oikeusvaltiolle on tärkeää olla kaikilla tasoilla mukana kansainvälisessä yhteistyössä etenkin naisten ja lasten hyväksikäytön torjumiseksi.