Henrik Huhta ja Pekka Saajoranta väittävät yleisönosastonkirjoituksessa että kieli ei ole mikään ongelma lääninpoliisijohdon esityksessä. Palvelut tulevat kyllä toimimaan – perustuslaki ja kielilakihan ne turvaavat.
Henrik Huhta ja Pekka Saajoranta väittävät yleisönosastonkirjoituksessa että kieli ei ole mikään ongelma lääninpoliisijohdon esityksessä. Palvelut tulevat kyllä toimimaan – perustuslaki ja kielilakihan ne turvaavat.
Huhta ja Saajoranta lähtevät siitä, että poliisin kielitaidon määrittelisi enemmistökieli ”poliisiasema-alueella”. Olisipa tilanne näin! Haluaisin mielelläni kuulla, mihin lainsäädäntöön herrat tämän tulkintansa perustavat.
Lakitekstiä ei aina ole helppo ymmärtää, ja kun käsitteitä sekoitetaan ja hämmennetään, tulos voi olla oikein hankala. Eduskunta hyväksyi ennen joulua lain poliisihallintolain muuttamiseksi. Sen lähtökohtana on, että kihlakuntien poliisilaitosten piirejä voitaisiin laajentaa niin, että olisi mahdollista muodostaa useamman kihlakunnan kattavia poliisilaitoksia.
Valtioneuvoston tulee asetuksella päättää niistä poliisilaitoksista, joiden piiri kattaa useamman kihlakunnan. Tätä päätöstä ei valtioneuvosto ole vielä tehnyt, ja ymmärtääkseni juuri tämä päätös on se, joka määrää, mikä poliisilaitoksen työkieli tulee olemaan. Jos enemmistökielenä koko poliisilaitoksen alueella on suomi, tulee työkieleksi myös koko alueella suomi. Näin käy jos esimerkiksi Pietarsaaren, Kokkolan ja Kaustisten kihlakunnat yhdistetään yhdeksi toiminta-alueeksi.
Poliisilaitos ei siten ole sama asia kuin poliisiasema, eikä lakitekstistä lainkaan löydy käsitettä poliisiasema-alue. Siksi Huhdan ja Saajorannan argumentit tekevät mahalaskun.
Eduskunnan hallintovaliokunta on myös mietinnössään todennut, että ”valiokunta kiinnittää huomiota niihin esityksen perusteluista ilmeneviin vaatimuksiin (kielilakiin liittyen) joiden perusteella myös tulevaisuudessa tulee olla poliisilaitoksia, joiden työkieli on ruotsi.”
Jotta poliisin palvelut käytännössä toimisivat niin suomeksi kuin ruotsiksi myös pitkälle tulevaisuudessa, tarvitaan ratkaisuja, joissa uudistusten kielelliset seuraukset huomioidaan. Poliisiin on kentällä – vaikka Kruunupyyssä, Ähtävällä, Pietarsaaressa tai Munsalassa osattava puhua suomea ja ruotsia, eikä poliisipäällikön tule selvitä vain välttävillä suomen tai ruotsin taidoilla.
Keskustelu osoittaa jälleen kerran että kun tulee tiukka paikka, mikään muu puolue kuin Ruotsalainen kansanpuolue ei ryhdy taisteluun ruotsinkielisten palveluiden turvaamiseksi kestävällä tavalla.
Jotta asia ei jäisi epäselväksi kenellekään, todettakoon vielä kerran että mieluiten pitäisin nykyisestä kihlakuntajaosta kiinni. Sisäasianministeriö, sosiaalidemokraattisen ministerin johtamana, on se taho joka on pannut uudistushankkeen käyntiin. Ja ihan niin kuin Helinä Sipinen, minäkin peräänkuulutan lisää poliiseja kansalaisia palvelemaan. Silloin meidän alueellamme tarvitaan ratkaisu joka takaa tulevaisuudessakin molempia kieliä osaavia poliiseja.
