Henriksson: RKP kuntavaaleihin ennätyssuuressa osassa maata

03.12.2020 klo 11:15
RKP:llä on tavoitteena tehdä äänimäärän suhteen parhaat kuntavaalit koskaan ja saavuttaa yli 5 % kannatus. Puolue jatkaa kasvuaan ja tulee asettamaan ehdokkaita ehdolle vähintään 60 kunnassa ja suuremmassa osassa Suomea kuin koskaan aikaisemmin.
- RKP tekee kaikilla tasoilla töitä sellaisen Suomen eteen, jossa on kaksi vahvaa kansalliskieltä. Kunta on me kaikki yhdessä. Siksi kuntavaalit ovat niin tärkeät. Vaaleissa on kyse siitä, miten kuntia ja kaupunkeja kehitetään ja johdetaan seuraavan neljän vuoden ajan, RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.
 
- RKP:lle on tärkeää, että kaikki kunnan asukkaat viihtyvät kotikunnassaan ja tuntevat olonsa turvalliseksi, ja että palvelut toimivat, kun niitä tarvitaan. Haluamme, että lapset saavat parhaan mahdollisen alun elämälle. Haluamme, että päiväkodit ja koulut ovat viihtyisiä ympäristöjä. Haluamme, että ikäihmiset saavat apua ja tukea kun he sitä tarvitsevat.
 
RKP:n kuntavaalipolitiikassa ihminen on keskiössä. Kuntien talous on tiukalla ja koronaepidemia on pahentanut tilannetta entisestään. Vaikeina taloudellisina aikoina puolueiden arvot korostuvat. Hyvin hoidettu kuntatalous antaa parhaat edellytykset toimivalle arjelle kunnissa.
 
- RKP haluaa, että kunnat ovat aktiivisia innovaatioiden ja uusien yritysten toiminnan aloittamisessa. Haluamme nähdä hyvää yhteistyötä kuntien ja elinkeinoelämän välillä. Sitä kautta luodaan parhaat edellytykset investoinneille ja yrittämiselle. Työllisyyden kasvattamiseksi tarvitsemme toimenpiteitä monella eri tasolla. Tämä on välttämätöntä, jos haluamme pitää kuntalaisten verotason kohtuullisena, Henriksson sanoo.
  
Puolue haluaa tarjota lapsille ja nuorille turvallisen kouluympäristön, jossa painotetaan sekä oppimista ja hyvinvointia.
 
- Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus turvalliseen kouluun, jossa ketään ei kiusata. Oppilashuollon merkitys kasvaa ja haluamme varmistaa koulupsykologien, kuraattorien ja riittävien oppilas- ja opintoneuvojaresurssien tarjoaman tuen. Haluamme, että lapsilla on mahdollisuus harrastustoimintaan koulupäivän yhteydessä.
 
RKP haluaa rakentaa kuntia, joissa asukkaat voivat hyvin, ovat turvassa ja tuntevat yhteisöllisyyttä.
 
- Haluamme, että palvelut jatkossakin ovat lähellä kuntalaisia. Jokaisella kunnan asukkaalla tulee olla oikeus niin toimivaan terveyden- ja sairaanhoitoon kuin vanhuspalveluihinkin, kun sen aika tulee. Kunnissa on oltava riittävät tukipalvelut niitä tarvitseville. Haluamme myös nähdä, että kunnissamme on yhteisöllisyyttä ja aktiivinen ote uussuomalaisten osallistamiseen paikalliseen yhteiskuntaan.
 
RKP työskentelee ilmasto- ja ympäristöasioissa edelläkävijän asemassa olevan Suomen puolesta.
 
- Kuntien kaavoittamisessa ja rakentamisessa tulee edistää kestävyyttä, niin rakennusmateriaalien kuin energiankäytön osalta. Osana määrätietoista ilmastotyötä haluamme, että kunnat panostavat turhan jätteen vähentämiseen toiminnassaan. Haluamme, että kuntamme ovat ilmastoneutraaleja vuonna 2030, Henriksson sanoo.
Bloggen
Eduskunta SFP RKP