Henriksson: On jokaisen suomalaisen, myös jokaisen perussuomalaisen etu, että Suomi on EU:n jäsen

13.02.2021 klo 12:07
- Olen vakuuttunut siitä, että on jokaisen suomalaisen, myös jokaisen perussuomalaisen etu, että Suomi on EU:n jäsen.
- Onko tärkeää, että Suomi on osa länttä? Onko Suomi vientiriippuvainen maa? Ovatko Eurooppa ja EU-alue Suomen suurimmat vientimarkkinat, jonne myymme suurimman osan Suomen yrityksissä valmistetuista tuotteista ja palveluista? Onko Suomen turvallisuuspoliittiselle tilanteelle merkitystä sillä, että olemme EU-jäseniä, RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kysyi puheessaan RKP:n puoluevaltuustolle tänään lauantaina.
 
- Vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on selkeä kyllä! Meillä on tapana sanoa, ettei kakkua voi sekä syödä että säästää. Ei myöskään voi olla samaan aikaan sekä puolesta että vastaan. Eli kun Jussi Halla-aho ja hänen Perussuomalaisensa ja Kristillisdemokraattien Sari Essayah puhuvat lämpimiä elvytyspaketin kaatamisesta, on nähtävä selkeästi mihin se voi johtaa. Ellei Euroopan pyöriä saada pyörimään, silloin suomalaiset työntekijät jäävät ilman työtä ja vientiyrityksemme kärsivät. Silloin puhutaan meidän kotikuntiemme arjesta, työpaikoista ja verotuloista. Onko meillä enemmän vai vähemmän rahaa, josta hyvinvointia jaetaan niin kouluun, hoivaan kuin hoitoonkin, Henriksson sanoi.

- Yritykset sijaitsevat kunnissa ja kaupungeissa ja siksi jokaisen kuntalaisen etu on elinvoimainen EU. Aikana, jona epävarmuus maailmassa leviää, jolloin kehitys itäisessä naapurimaassamme Venäjällä menee aivan väärään suuntaan, ei ole mitään arvokkaampaa, kuin tieto, että meillä on ystäviä. Yksin emme ole vahvoja, Henriksson sanoi. 

Henriksson muistutti, että kysymys EU:n elvytyspaketista ei ole mustavalkoinen, ja että vaikka kaikista Brysselissä tehtävistä päätöksistä ei tarvitse pitää, Suomi on yksin heikko. 

Henriksson painotti myös, että EU:n sisämarkkinoiden elpyminen on Suomen taloudelle ratkaisevaa, sillä suurin osa Suomen viennistä suuntautuu sinne.
Bloggen
Eduskunta SFP RKP