Henriksson: Työn verotusta tulee keventää!

21.05.2022 klo 11:00
Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korosti Turussa RKP:n puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa, että työn verotusta on kevennettävä suomalaisten ostovoiman turvaamiseksi ja talouden vauhdittamiseksi.
- Työn pitäisi aina olla kannattavaa. Ahkeruudesta ja kovasta työtä on palkittava. Verotuksen tulee kannustaa työhön ja yrittäjyyteen. Tämä asia on erittäin ajankohtainen nyt, kun inflaatio kiihtyy ja arjen kustannukset kasvavat. Meidän on turvattava suomalaisten ostovoima. Aika on siksi mielestäni nyt kypsä sille, että työn ja eläketulojen verotusta tulisi keventää, Henriksson sanoi. 

- Minun ja RKP:n viesti syksyn budjettiriiheen on selvä. Emme halua veronkorotuksia! Meidän tulee keventää työn verotusta!

Henriksson korosti myös, että Suomen pitäisi pyrkiä muiden Pohjoismaiden tavoin 80 prosentin työllisyysasteeseen. Se edellyttää kuitenkin määrätietoisia toimia.

- Työmarkkinauudistusten tarve ei ole kadonnut mihinkään. Tarvitsemme parempia edellytyksiä paikalliselle sopimiselle ja kannustavamman työttömyysturvan. Ja on aivan selvää, että tarvitsemme paljon enemmän työperäistä maahanmuuttoa - nyt on todellakin aika luopua ulkomaalaisten työntekijöiden tarveharkinnasta, Henriksson sanoi.

Henriksson sanoi puheessaan myös, että kuntavaalien ja aluevaalien erinomaisten tulosten jälkeen RKP tavoittelee nyt vaalivoittoa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ja paikkaa Suomen seuraavassa hallituksessa.

- Myös tämä vaalikausi on selvästi osoittanut, että RKP:tä tarvitaan Suomen hallituksessa.  Rakentavan, vakaan ja luotettavan puolueen tarve hallituksessa ei vähene seuraavalla vaalikaudella, päinvastoin. Kun otetaan huomioon maailmanpoliittinen tilanne sekä koronapandemian aiheuttamat haasteet, maamme tarvitsee nyt vastuunkantoa, vakautta ja luovuutta. Ennen kaikkea tarvitaan arjen turvallisuutta. Siksi haluan RKP:n puheenjohtajana johtaa RKP:n myös Suomen seuraavaan hallitukseen, Henriksson sanoi.

 
Bloggen
Eduskunta SFP RKP