Henriksson: Ylivelkaantuneiden yrittäjien tilanne helpotetaan!

15.07.2022 klo 20:22

Oikeusministeri ja Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin johdolla nykyinen hallitus on ryhtynyt laajoihin toimenpiteisiin ylivelkaantumisen haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Viimeisin uudistus koskee yrityssaneerausta ja yksityishenkilöiden velkajärjestelyä. Muutokset astuivat voimaan heinäkuun alussa. Henriksson on tyytyväinen siihen, että yrittäjien ja muiden ylivelkantuneiden on nyt helpompi saada uusi alku.

- Tämä uudistus on yksi hallituksen keskeisimmistä toimista yrittäjien auttamiseksi. Ylivelkaantumisen ehkäiseminen ja sen aiheuttamien ongelmien vähentäminen on äärimmäisen tärkeää. Olemme tehneet kovasti töitä ylivelkaantumisen torjumiseksi, ja on hienoa, että nämä yrityksiä ja yrittäjiä tukevat uudistukset ovat nyt astuneet voimaan, Henriksson sanoo.

Nyt yritystoiminnassa velkaantuneiden henkilöiden ja yrittäjien on helpompi hakea velkajärjestelyä yrityssaneerauksen sijasta. Maksuohjelman pituudeksi tulee kolme vuotta. Myös työttömät pääsevät velkasaneeraukseen nykyistä nopeammin.
 

Tämä hallitus on priorisoinut ylivelkaantumisen ehkäisemisen ja torjumisen.

- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olemme onnistuneet lyhentämään muun muassa maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoja niin, että joulukuusta alkaen ne poistetaan kuukauden kuluttua velan maksamisesta. Olemme myös tehneet päätöksen positiivisesta luottotietorekisteristä, joka otetaan käyttöön 2024. Sen avulla luotonantajat voivat helpommin ja luotettavammin arvioida lainanottajan kykyä maksaa laina takaisin. Kaikki nämä uudistukset ovat merkittäviä ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Ne helpottavat myös niiden taakkaa, jotka kamppailevat velkojensa kanssa, Henriksson sanoo.

Bloggen
Eduskunta SFP RKP