Yhteiskunta, joka välittää ihmisestä ja jossa on tilaa jokaiselle, on minusta tärkeä.

Meidän on vaalittava hyvinvointi-yhteiskuntaa, jonka esi-isämme ja vanhempamme rakensivat. Emme saa mitään ilmaiseksi, emme hyvinvointiakaan.

Sen turvaamiseksi tarvitaan vahvaa elinkeinoelämää, yrittäjyyttä, osaamista, ihmisten terveydestä huolehtimista ja tulevaisuuden uskoa.

Henkilökuva

 

Anna-Maja Henriksson (os. Forss) syntyi 7.1.1964 Pietarsaaren Kvarnbackenissa. Kaksikielinen Pietarsaari Pohjanmaan rannikolla on edelleen hänen kotikaupunkinsa. Hän syntyi pikkusiskoksi isoon seitsenhenkiseen perheeseen, jossa isä Lars oli kauppaedustaja ja äiti Majlis sairaanhoitaja.

Henriksson kirjoitti ylioppilaaksi Jakobstads gymnasiumista vuonna 1982, ja muutti sen jälkeen Helsinkiin opiskelemaan oikeustiedettä. Tammikuussa 1987 hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta ja hieman sen jälkeen hänelle tarjottiin vakinainen työpaikka pankkilakimiehenä Pedersörenejdens Andelsbankenissa. Tälle työlle hän on pysynyt uskollisena, joskin hän auskultoi Vaasan hovioikeudessa vuonna 1989 ja sai varatuomarin arvon 25 vuotiaana. Perhejuridiikka ja ihmisten auttaminen löytämään juuri heille oikeat ratkaisut olivat tärkeitä tekijöitä Henrikssonin viihtymiselle työssään pankkijuristina.

Anna-Maja meni naimisiin Janne Henrikssonin kanssa vuonna 1991 ja vuoden kuluttua heidän ensimmäinen tyttärensä syntyi. Toinen tytär syntyi vuonna 1995. Henriksson on aina elänyt kaksikielisessä ympäristössä. Majlis-äiti, joka oli kotoisin Kalajoelta, oli myös täysin kaksikielinen. Samalla tavalla on jatkettu, ja kotona Henriksson puhuu ruotsia lastensa ja miehensä kanssa kun taas suomenkielinen Janne, kotoisin Nurmijärveltä, puhuu suomea.

Syksyllä 1996 Anna-Maja Henrikssonin yhteiskunnallinen kiinnostus ja uteliaisuus vei hänet mukaan kunnallispolitiikkaan, kun hänet valittiin Pietarsaaren kaupunginvaltuustoon Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustajana. Neljä vuotta myöhemmin hänet valittiin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän toimi kahdeksan vuotta ja myöhemmin vielä 2 ½ vuotta valtuuston puheenjohtajana. Vuosina 2003–2004 Henriksson työskenteli valtiovarainministeriössä toisen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroosin eritysavustajana. Erityisavustajana hän sai hyvän käsityksen siitä miten Suomea johdetaan, miten hallitus ja sen ministerit työskentelevät ja miten ministeriöt toimivat.

Tästä oli hyötyä kun Henriksson 18. maaliskuuta 2007 ensimmäisellä yrittämällä valittiin Suomen eduskuntaan. Tällä eduskuntakaudella hän toimi mm. lakivaliokunnan varapuheenjohtajana sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä. Eduskunnan ulkopuolella Henriksson toimi Svenska Folktinget eli Suomenruotsalaisten kansankäräjien puheenjohtajana vuosina 2009–2011. Toisissa kansallisissa vaaleissaan vuonna 2011 Henriksson keräsi kolmanneksi eniten ääniä Vaasan vaalipiirissä. Hän varmisti uudelleenvalintansa eduskuntaan 8 392 äänellä. Henriksson toimi oikeusministerinä vuonna 2011-2015. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Henriksson valittiin eduskuntaan 10 673 äänellä. Hänet valittiin RKP:n puheenjohtajaksi vuonna 2016. Vuonna 2019 Henriksson keräsi 14 545 ääntä - yhdeksänneksi eniten ääniä koko maassa. Henriksson toimi oikeusministerinä Rinteen hallituksessa. Eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2023 Orpo muodosti hallituksen jossa Henriksson tällä hetkellä toimii opetusministerinä.

Vapaa-aikanaan Anna-Maja Henriksson mielellään mökkeilee perheensä, sukunsa ja ystäviensä kanssa. Hän on lapsuudesta asti viettänyt samalla saariston saarella ja perinne jatkuu hänen oman perheensä kanssa. Sen lisäksi hän on todellinen urheilun ystävä joka kannustaa paikallisia jalkapalloylpeyksiä FF Jaroa ja FC Unitedia. Jääkiekko taas on ollut TV-urheilun ykkönen Henrikssonille.

Henriksson on myös ahkera liikkuja joka tekee mielellään lenkin kuntoradalla – kesällä hölkäten ja talvella hiihtäen. Hän pelaa myös mielellään sulkapalloa ja laskettelee. Nuoruudessaan hän harrasti aktiivisesti mm. uintia, yleisurheilua ja eri palloilulajeja, esimerkiksi lukioaikana lentopalloa kolmannen divisioonan tasolla. Anna-Maja Henriksson on varhaisnuoruudesta saakka aina ollut joukkuepelaaja, henkilö joka ymmärtää että kaikkia tarvitaan ja ettei kukaan ole parempi kuin joukkueen heikoin lenkki. Tämä on oppi jota hän myös soveltaa politiikassa, jossa joukkuepeli ja yhteistyö ovat erittäin tärkeitä.