Sanottu & kirjoitettu

Sakkopalvelusta ratkaisu sakon muuntorangaistusongelmaan

Mikä on oikeus ja kohtuus? Sakon muuntorangaistus on puhuttanut kansanedustajia eri puolueista jo monta vuotta. Edellisellä hallituskaudella lakia muutettiin niin, että poliisien määräämiä sakkoja ei enää ole mahdollista muuntaa vankeudeksi. Lue lisää »
13.03.2012 klo 12:49

Kuntauudistus puhutti Vaasassa

Torstaina kuntauudistuksen maakunnittainen aluekierros saapui Vaasaan ja ydinkeskustan Gloriasali täyttyi kuntapäättäjistä ja kuntaedustajista. Valtiovarainministeriön kuntaosasto oli paikalla ja valtioneuvoston edustajina olimme ministeri Virkkunen ja minä. Me kuulimme iltapäivän aikana kuntaedustajien mielipiteitä, ajatuksia ja huolenaiheita valtiovarainministeriön työryhmän esityksestä kuntauudistukseksi.Lue lisää »
26.02.2012 klo 12:52

Harmaa talous nyt mustaa valkoisella

Viikko sitten otettiin tärkeä askel harmaan talouden torjumiseksi. Silloin hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä hallituksen toimintaohjelma harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012-2015. Harmaan talouden torjunta kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Ohjelman ydin on talousrikollisuuden torjunnassa ja samalla rehelliseen yrittäjyyteen kannustamisessa.Lue lisää »
29.01.2012 klo 12:54

Veteraanit ansaitsevat kaiken kunnioituksemme

Viime kesänä tuli kuluneeksi tasan 70 vuotta jatkosodan alkamisesta. Se ei kuitenkaan millään muotoa tarkoita sitä, että nämä tapahtumat olisivat painuneet tai että ne saisivat painua unholaan. Meidän tulee muistaa ja kunnioittaa sota-aikana tehtyjä uhrauksia.Lue lisää »
23.01.2012 klo 12:59

Suomi tarvitsee modernin, avarakatseisen ja kansainvälisen presidentin

Tänään valitsemme Suomelle uuden, järjestykseltään 12. presidentin. Viime vuosikymmenien aikana presidentin valtaoikeudet ja rooli ovat muuttuneet olennaisella tavalla. Aiempi empi käsityksemme siitä, että tarvitsemme vahvan johtajan ja itsenäistä valtaa käyttävän presidentin, on parlamentarismin korostumisen myötä väistymässä. Demokratian kannalta tämä on ollut myönteinen kehitys.Lue lisää »
22.01.2012 klo 12:57

Myrskyn jälkeen

Tapaninpäivän myrsky osoitti meille, miten haavoittuvainen moderni yhteiskuntamme on luonnonvoimien edessä.Lue lisää »
31.12.2011 klo 13:00

Poimintoja viikon poliittisesta kattauksesta

Kuluneella viikolla on ollut tarjolla vähän kaikkea - sekä suolaista että makeaa. Euroopan taloustilanne on tällä hetkellä todella huolestuttava. Myös täällä kotimaassa painitaan monenlaisten taloudellisten ongelmien kanssa. Lue lisää »
12.12.2011 klo 13:01

Pohjoismaista yhteistyötä tarvitaan

Pohjola ja pohjoismainen yhteistyö ovat aina olleet minulle tärkeitä asioita. Jo kunnallispolitiikassa toimiessani pääsin tekemisiin näiden asioiden kanssa, sillä Pietarsaarella on aktiivista ja pitkäaikaista ystävyyskaupunkiyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa.Lue lisää »
05.11.2011 klo 13:02

Uskottavuutta ihmisoikeuspolitiikkaan

Suomessa kuulee melko usein väitteen, että olemme edelläkävijämaa ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kunnioittamisessa. Tämä väite pitääkin pääosin paikkansa.Lue lisää »
16.10.2011 klo 13:03

Kaikki yhdessä harmaan talouden kimppuun!

Euroopan talouspoliittiset haasteet ja huonot talousnäkymät vaativat entistä selkeämpiä valintoja meiltä poliitikoilta. Vähenevien resurssien myötä panokset pitää vieläkin tarkemmin kohdistaa toimenpiteisiin, joilla on todellista vaikuttavuutta. Lue lisää »
09.10.2011 klo 13:04