Sanottu & kirjoitettu

Poliisin, syyttäjien ja tuomioistuinten resurssit on turvattava (18.4, KP)

Olen viime viikkojen aikana tutustunut sekä Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuksiin että Pietarsaaren virastotaloon. Vierailujen tarkoituksena on ollut tutustua eri toimijoihin ja kuulla siitä, miten työ käytännössä sujuu. Esimerkiksi Pietarsaaren uusi virastotalo vihittiin käyttöön vuonna 2011 ja se on siis ollut käytössä vajaat neljä vuotta. Lue lisää »
18.04.2015 klo 11:10

Asiat eivät hoidu itsestään (PS 12.4.2015)

Tällä hallituskaudella moni asia on edennyt oikeaan suuntaan, vaikka helposti voi saada sen käsityksen, kun lukee lehtiä ja seuraa uutisia, ettei mikään ole onnistunut. Onneksi tilanne ei ole niin surkea. Oman ministeriöni osalta, olemme saavuttaneet merkittäviäkin tuloksia. Mainitsen tässä muutaman.Lue lisää »
12.04.2015 klo 15:18

Suvaitsevaisuus ei ole suhdannekysymys! (KP, 2.4.2015)

On ilmiselvää, että viiden, kuuden seuraavan vuoden aikana joudumme sopeuttamaan maan taloutta niin, että se on tasapainossa. Emme voi jatkaa enää lainarahalla elämistä, koska se tarkoittaa että käytännössä lainaamme lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme.Lue lisää »
02.04.2015 klo 15:08

Neljä kovaa työvuotta takana

Eduskuntavaaleihin on nyt enää vaajaa kuukausi. Kun seuraa mediaa, saa sen käsityksen, ettei oikeastaan mikään ole onnistunut tällä hallituskaudella. Onneksi todellisuus on toinen. On myönnettävä, että hallituksen suuret rakenneuudistushankkeet, kuten kuntauudistus ja SOTE, epäonnistuivat. Mutta kuitenkin moni asia on tällä hallituskaudella edennyt suotuisasti.Lue lisää »
22.03.2015 klo 13:20

Mielipidekirjoitus, Vastaus Kirsi Särkilälle, Turun Sanomat 14.3.2015

Kielituomarit voivat vähentää tuomioistuimien työmäärää ja lyhentää käsittelyaikojaLue lisää »
14.03.2015 klo 08:23

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson viittomakieliä koskevassa seminaarissa 12.2.2015: Viittomakieli ja sen vaikutukset

Viittomakieltä käyttävien kielellisten oikeuksien kansallinen lähtökohta on perustuslain 17 §:n 3 momentti, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Lisäksi säännöksessä todetaan, että viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Eri hallinnonalojen erityislainsäädännössä on paljon säännöksiä, jotka liittyvät viittomakielisten kielellisiin oikeuksiin. Lue lisää »
12.02.2015 klo 11:03

Mitä voimme tehdä vainotilanteissa? Ministeri Anna-Maja Henrikssonin puhe

Vainon kriminalisointi on merkittävä lainuudistus lähisuhdeväkivallan ja vainon kohteiden oikeusturvan kannalta. Väkivallan uhrien kanssa työskentelevät ovat tunnistaneet vainon jo pitkään. Laajempaan julkiseen keskusteluun vaino nousi Suomessa vasta 2010-luvulla. Yksi merkittävä askel lainuudistukseen oli Istanbulin sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi. Lue lisää »
10.02.2015 klo 09:30

Anna-Maja Henrikssonin kampanja-avajaispuhe 8.2.2015

Ni är alla varmt välkomna hit till Svenska Gården för att tillsammans med mig ta avstamp inför riksdagsvalet som går av stapeln den 19 april 2015. Det är alltså idag 70 dagar till valet. Riksdagen kommer att jobba på som vanligt till den 13 mars. För regeringens del fortsätter arbetet naturligtvis fram till valet. Varje vecka finns det ärenden som måste skötas, men klart är att också regeringens arbete ändrar karaktär då riksdagen åkt på valledigt. Lue lisää »
08.02.2015 klo 08:17

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin puhe Naisjuristien 70-vuotisjuhlassa 6.2.2015

Naisjuristit ry täyttävät siis tänään 70 vuotta. Ensi vuonna tulee kuitenkin kuluneeksi 110 vuotta siitä kun Suomen ensimmäinen naispuolinen juristi Agneta Lundell valmistui vuonna 1906. Anneli Winter – Mäkisen kirjassa ”Naisjuristien 1. vuosisata; poimintoja naisjuristien historiasta” Agneta Lundell kertoo, että häntä onnitellessaan tiedekunnan dekaani William Chydenius lisäsi onnitteluunsa ajatuksen: ”Ette koskaan voi tulla onnelliseksi juristina ja onnentunne on kuitenkin naiselle tärkein.” Lue lisää »
06.02.2015 klo 10:03

Yhdenvertaisuusseminaari 5.2.2015

Uusi ja laaja-alaisempi yhdenvertaisuuslaki astui voimaan kuluvan vuoden alusta. Lain taustalla on pitkä ja laajapohjainen valmisteluprosessi, joka kesti kaiken kaikkiaan seitsemän vuotta. Olenkin siksi erittäin tyytyväinen, että meillä on uusi yhdenvertaisuuslaki. Uskon uuden lain antavan aiempaa paremmat välineet yhdenvertaisuuden toteuttamiseen. Lue lisää »
05.02.2015 klo 12:38