Sanottu & kirjoitettu

Suomi tarvitsee modernin, avarakatseisen ja kansainvälisen presidentin

Tänään valitsemme Suomelle uuden, järjestykseltään 12. presidentin. Viime vuosikymmenien aikana presidentin valtaoikeudet ja rooli ovat muuttuneet olennaisella tavalla. Aiempi empi käsityksemme siitä, että tarvitsemme vahvan johtajan ja itsenäistä valtaa käyttävän presidentin, on parlamentarismin korostumisen myötä väistymässä. Demokratian kannalta tämä on ollut myönteinen kehitys.Lue lisää »
22.01.2012 klo 12:57

Poimintoja viikon poliittisesta kattauksesta

Kuluneella viikolla on ollut tarjolla vähän kaikkea - sekä suolaista että makeaa. Euroopan taloustilanne on tällä hetkellä todella huolestuttava. Myös täällä kotimaassa painitaan monenlaisten taloudellisten ongelmien kanssa. Lue lisää »
12.12.2011 klo 13:01

Kultajuhlat herättivät ajattelemaan

Viime viikolla Suomen Leijonat voittivat jääkiekon maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen. Joukkueesta, jossa ei ollut montakaan NHL-nimeä, valmentaja Jukka Jalonen onnistui tekemään voittajatiimin, joka kasvoi ottelusta otteluun. Lue lisää »
22.05.2011 klo 13:22

Uuden hallituksen synnytystuskat

On kulunut kuukausi eduskuntavaaleista. Vaalit jotka kertaheitolla mullistivat suomalaisen politiikan kentän. Ei koskaan aikaisemmin, mikään puolue ole kasvattanut kannatustaan niin, että eduskuntapaikat ovat lisääntyneet kolmellakymmenelläneljällä kansanedustajalla. Lue lisää »
22.05.2011 klo 13:21

Parempi huominen rakennetaan yhdessä !

Sunnuntaina Suomen kansa valitsee seuraavan neljän vuoden suuntaa. Eduskunnassa tarvitaan vastuunkantajia, ja edustajia joilla on kyky tehdä yhteistyötä. Päätökset ei aina ole helppoja, eikä joka asiaan löydy yksinkertaista ratkaisua. Lue lisää »
15.04.2011 klo 13:23

Missä järki aluehallintouudistuksessa?

Valtion aluehallintouudistuksessa tapahtuu tällä hetkellä ratkaisevia asioita. Vanhan Vaasan läänin alue on uskomattomalla tavalla onnistuttu tekemään uudistuksen suurimmaksi ongelmaksi ja pulmakiveksi.Lue lisää »
21.11.2008 klo 14:00

Kerhotunnit kunniaan!

Mitä teen koulun jälkeen, on kysymys, jonka eteen moni lapsi joutuu päivittäin. Tietokoneet, tietokonepelit ja televisio eivät saisi hallita lasten vapaa-aikaa. Lue lisää »
17.10.2008 klo 14:00

Poliisihallintouudistuksen epäselvyyksiä

Hallitukselle jättämäni kirjallinen kysymys poliisin alueellisten yksiköiden asemasta on jäänyt hämäräksi sekä Tapani Myllymäelle (ÖT 16.9, KP) että Jouni Rantaselle (KP 14.9). Lue lisää »
24.09.2008 klo 15:44

Päätöksillä on merkitystä!

Kesä on jäämässä taaksemme ja päätöksenteko niin kunnissa kuin eduskunnassa on pääsemässä taas hyvään syysvauhtiin.Lue lisää »
31.08.2008 klo 16:09

Todellista läpinäkyvyyttä vaalirahoitukseen tarvitaan!

Kansanedustajien vaalirahoitus on noussut poliittisen keskustelun ykkösteemaksi tällä viikolla. Eikä syyttä. Sinänsä vuodesta 2000 peräisin oleva laki vaalirahoituksesta voisi toimia hyvinkin. Se vaatisi ainoastaan, että kansanedustajat itse noudattaisivat sitä.Lue lisää »
25.05.2008 klo 16:25