Punkkivaiva

16.05.2007 klo 15:58
Elämäni kesät olen aina viettänyt Mässkärissä. Muistan, että lapsena nähtiin joskus puutiaisia eli punkkeja. Itse en kuitenkaan ole koskaan joutunut punkin puremaksi.

Elämäni kesät olen aina viettänyt Mässkärissä. Muistan, että lapsena nähtiin joskus puutiaisia eli punkkeja. Itse en kuitenkaan ole koskaan joutunut punkin puremaksi.

Tänään tilanne on toisin. Punkit ovat levinneet ympäri saarta, ja päivittäin on tarkistettava, onko ihoon tarttunut punkki. Tilanne on samanlainen myös monissa muissa paikoissa Pohjanmaan saaristossa, Kokkolan- Luodon- Pietarsaaren seuduilta Närpiöön, Kristiinankaupunkiin, ja Kaskisiin. Punkkeja esiintyy runsaasti myös Turun saaristossa, ja Ahvenanmaa on osaltaan aina tietyssä mielessä pitänyt paalupaikkaa hallussaan.

Tutkijat väittävät, että syynä punkkien runsaaseen lisääntymiseen maassamme ovat ilmastomuutokset. Voihan se olla totta. Ilman lämmetessä , punkkien lisääntymis- ja leviämismahdollisuudet ovat suotuisammat.

Sen lisäksi, että punkki sinänsä on epämiellyttävä ötökkä, se levittää myös sairauksia. Sekä Borrelia että pelätty TBE-virus, viimeksi mainittu on myös tunnettu nimellä Kumlingentauti. Juuri Kumlingentaudin ehkäisemiseksi on saatavissa rokote. Viime viikolla rokote oli kuitenkin melkein loppu maan apteekeissa.

Tästä syystä esitin torstaina eduskunnan kyselytunnilla kysymyksen, mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen punkkirokotteen saatavuutta maan apteekeissa. Vastaava ministeri Liisa Hyssälä vastasi, että on totta, että rokote on loppu, mutta maahantuoja on nyt tehnyt lisätilauksen ja, että hallitus ei aio ryhtyä lisätoimenpiteisiin. Olin ainakin odottanut ministerin lausuvan huolensa tilanteesta, ja vakuuttavan, että hallitus aktiivisesti seuraa tilannetta. Mutta ei. Voiko tilanne olla niin, että ministeriötaholla ei ole vielä oikein oivallettu punkkiongelman laajuutta? Meille pohjanmaalaisille yksityisomistuksessa oleva punkkibussi tarjoaa vaihtoehdon, mutta meidän kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, julkisen sektorin on voitava huolehtia siitä, että kansalaisille turvataan sekä lääkkeiden että rokotteiden saatavuus. Apteekit ja terveyskeskukset ovat luonnolliset kanavat.

Koska rokote on varsin kallis, se maksaa n. 24-30 € per ruiske, ja on otettava kolmessa erässä, kysyin myös, voiko hallitus ajatella että rokote olisi maksuton myös muille kuin Ahvenanmaalaisille. Sain vastaukseksi, että hallituksella ei ole tässä vaiheessa sellaisia suunnitelmia, ja että rokote on maksuton Ahvenanmaalla koska TBE -virusta levittävät punkit esiintyvät eniten siellä. En ole tähänkään vastaukseen tyytyväinen. Vaikuttaa siltä, että ei ole tajuttu, että tartuntaa kantavat punkit esiintyvät myös mm. Kokkolan seudulla, ja että voi olla pelkkä ajan kysymys, koska meillä on niitä myös muualla Pohjanmaalla. Jokainen ihminen, joka sairastuu TBE –virukseen, on yksi liikaa. Tämän pitäisi olla ministeriön lähtökohta.

Anna-Maja Henriksson