Opintotukea on korotettava!

05.04.2007 klo 16:08
Suomen pitää panostaa koulutukseen ja osaamiseen, ja meidän tulee kouluttaa nuoremme ammatteihin, joissa löytyy työpaikkoja.
Suomen pitää panostaa koulutukseen ja osaamiseen, ja meidän tulee kouluttaa nuoremme ammatteihin, joissa löytyy työpaikkoja.

On kauan siitä, kun opintotukea korotettiin. Tulevalla eduskuntakaudella on korotuksen aika. Samalla on syytä korottaa tulorajoja, jotta opiskelija voi saada enemmän palkkatuloja kuin tänään. Olen myös sillä kannalla, että opiskelijan tiettynä lukukaudella saamia stipendejä ei laskettaisi tuloksi opintotukea arvioitaessa. Järjestelmänhän ei pitäisi ”rangaista” opiskelijaa, joka haluaa opiskella täysipäiväisesti ja hankkia stipendin, sen sijaan että kävisi työssä.

Lisäksi opiskelijoita, jotka perustuvat perheen, tulisi mielestäni tukea huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä.