Sama palkka samanarvoisesta työstä!

04.04.2007 klo 16:12
Olen iloinen Richard Sjölundin huomioista, että olen keskustelussa tuonut esiin ihmetykseni siitä, että ihmisten hoitaminen kolmessa vuorossa arvostetaan vähempiarvoiseksi kuin paperikoneen hoitaminen.


Olen iloinen Richard Sjölundin huomioista, että olen keskustelussa tuonut esiin ihmetykseni siitä, että ihmisten hoitaminen kolmessa vuorossa arvostetaan vähempiarvoiseksi kuin paperikoneen hoitaminen.

Tällä olen halunnut kiinnittää huomiota siihen, että naisvaltaisilla aloilla palkat ovat huomattavasti alempia kuin miesvaltaisilla. Asia, johon on minusta saatava korjaus.

Esimerkiksi sairaanhoitajilla on useimmiten 3-4 vuoden pituinen koulutus, opisto- tai ammattikorkeakoulutasolla. Eli useimmiten pidempi koulutus kuin mitä paperiteollisuudessa vaaditaan. Molempien alojen ammattilaisia tarvitaan, eikä tarkoituksenani suinkaan ole asettaa näitä ammattiryhmiä vastakkain, tai vaatia alempia palkkoja paperiteollisuuteen. Molemmissa töissä tehdään vaativaa vuorotyötä, ja myös epämukavasta työajasta tulee saada korvaus.

Meidän tulee huolehtia tulopoliittisesta sopimusjärjestelmästämme. Paperiliitto on tunnetusti voimakas liitto, ja se tulee varmaan jatkossakin selviämään neuvotteluissa hyvin. Hoitosektorin osalta olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että tarvitaan erityisiä valtion toimenpiteitä, jotta hoitoalan jälkijättöisiin palkkoihin saadaan korjaus. Normaali 2-3 % korotus ei nosta hoitoalan palkkoja kuopastaan.

Ei myöskään ole tavatonta että miehet ja naiset myös samoissa ammateissa saavat eri palkkaa – tämä on pikemmin sääntö kuin poikkeus. Naislääkäri tai –ekonomi ansaitsee usein vain noin 80 % mieskollegansa palkasta samasta työstä.

Tavoitteenani on toimia todellisen tasa-arvon hyväksi työelämässä, niin että samanarvoisesta työstä maksetaan sama palkka. Tämä hyödyntää koko yhteiskuntaa.