Säätiölain uudistamista valmistelleen työryhmän mietinnön luovutustilaisuudessa

16.05.2013 klo 13:06
Hyvät työryhmän ja seurantaryhmän jäsenet ja sihteeri, median edustajat ja muut vieraat.
Onnittelen työryhmää ja sen sihteeriä ahkerasta, sitoutuneesta ja ripeästä työstä. Olette nopeasti ja kattavasti arvioineet vuodelta 1930 olevan säätiölainsäädännön uudistamistarpeen ja ehdotatte kokonaan uuden säätiölain säätämistä.
Hyvät työryhmän ja seurantaryhmän jäsenet ja sihteeri, median edustajat ja muut vieraat

Onnittelen työryhmää ja sen sihteeriä ahkerasta, sitoutuneesta ja ripeästä työstä. Olette nopeasti ja kattavasti arvioineet vuodelta 1930 olevan säätiölainsäädännön uudistamistarpeen ja ehdotatte kokonaan uuden säätiölain säätämistä.

Oikeusministeriössä aiemmin tehty taustatyö ja siitä saatu lausuntopalaute sekä johdollanne toteutetut, ainutlaatuisen kattavat selvitykset säätiöiden sääntö-, tilinpäätös- ja hallintokäytännöistä ovat varmasti auttaneet. Olen iloinen siitä, että työryhmän seurantaryhmää on kuultu avoimesti ja aktiivisesti keskustellen. Myös sekä sadat säätiöt että valvontaviranomainen Patentti- ja rekisterihallitus ovat osallistuneet aktiivisesti työssänne tarvittujen tietojen keräämiseen ja kyselyihin.  

När jag tillsatte arbetsgruppen vid ingången av år 2012, var syftet att utreda hur stiftelselagstiftningen fungerar, vad nuläget för stiftelseverksamheten är och om det finns behov att utveckla lagstiftningen. Det uppdraget har ni nu svarat på. Förslaget som nu presenteras har som syfte att utöka stiftelsernas verksamhetsmöjligheter, att stöda den allmännyttiga verksamheten och stärka det civila samhället. Stiftelser ska kunna bedriva sin verksamhet på ett sätt som är effektivt, smidigt och förutsägbart men samtidigt öppet. Samtidigt ska de medföra nytta för stiftelsens ändamål och beakta de berättigade förväntningarna hos stiftelsernas intressentgrupper. 

Kun asetin tämän työryhmän vuoden 2012 alussa, tavoitteena oli selvittää säätiölainsäädännön ja säätiötoiminnan tila sekä sääntelyn kehittämistarpeet. Tähän on nyt vastattu. Nyt esitetyn ehdotuksen tarkoitus on, että säätiölainsäädännöllä edistetään säätiöiden toimintamahdollisuuksia, niiden yleishyödyllistä toimintaansa ja että vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa. Tämä tapahtuu niin, että säätiöt voivat toimia mahdollisimman tehokkaasti, joustavasti ja ennakoitavalla, mutta avoimella tavalla. Samalla ne hyödyttäisivät säätiön tarkoitusta ja ottaisivat huomioon myös säätiöiden sidosryhmien oikeutetut odotukset. 

Kuten tiedätte, säätiön perustaminen on tapa osoittaa pysyvästi varoja tiettyyn perustajan määräämään tarkoitukseen. Meidän on muistettava, että meillä on hyvin erilaisia säätiöitä maassamme. Ylimääräisesti suurin osa säätiöistämme jakaa suuria rahasummia yleishyödyllisiin tarkoituksiin tai harjoittaa itse yleishyödyllistä toimintaa. Kaikki varmaan tuntevat Syöpäsäätiön, Sydänsäätiön, Suomen kulttuurirahaston ja Mannerheimin lastensuojeluliiton säätiön. Tunnettuja ja tärkeitä ovat myös esimerkiksi Aalto-korkeakoulusäätiö, Wihurin säätiö, Svenska Litteratursällskapet ja Helsingin opiskelija-asuntosäätiö HOAS. Käytännössä säätiöiden merkitys muun muassa koulutuksen, tutkimuksen, kulttuurin sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittajina ja tuottajina on viime aikoina kasvanut. Ilman säätiöitä yhteiskunnassamme olisi huomattavasti vaikeampaa rahoittaa tätä tärkeätä toimintaa.

I ert förslag har ni grundligt gått igenom de praktiska förfaranden som tillämpas av stiftelser på olika verksamhetsområden, av olika storlek och med olika verksamhetssätt. I lagförslaget har ni tagit in ”best practices” (god praxis) hos olika slags stiftelser för att tydligare än för närvarande i lag definiera god stiftelsesed. På detta sätt skulle den föreslagna nya lagen förtydliga principerna och förfaringssätten för den allmännyttiga stiftelseverksamheten, vilket skulle vara till nytta såväl för stiftelser själva, för olika aktörer inom stiftelserna samt för hela samhället.

För det andra har ni strävat efter att beakta stiftelseverksamhetens framtidsmöjligheter och -utmaningar på ett sätt som gör det lättare att utveckla den allmännyttiga stiftelseverksamheten. För det tredje föreslår ni att öppenheten och antalet tillgängliga rättsmedel ska utökas på ett sätt som kan göra stiftelseinstitutionen mer känd. Samtidigt kan det främja stiftelsernas status som tillförlitliga aktörer och partner inom det civila samhället. För det fjärde är målet att utveckla tillsynen över stiftelserna, både genom att förbättra verksamhetsförutsättningarna för myndighetstillsynen och genom att göra det lättare för stiftare, stiftelsens bakgrundsaktörer och förmånstagare att övervaka stiftelserna. Därtill föreslår ni att öppenheten vid tillsynen ska ökas. Det uppfattar jag att är viktigt och att ni samtidigt anser en lyckad tillsyn vara en mångfasetterad helhet där även en enskild stiftares målsättningar bör beaktas.

Kuten todettu, ensimmäinen havaintoni ehdotuksestanne on, että olette käyneet laajasti läpi erilaisten, erikokoisten, eri aloilla ja eri tavoin toimivien säätiöiden käytäntöjä. Olette pyrkineet tuomaan erilaisten säätiöiden hyviä säätiökäytäntöjä lakiehdotukseen siten, että hyvä säätiötapa käy ilmi suoraan laista selvemmin kuin nykyisestä laista. Jos näin on, uusi laki selventää hyödyllisenä pidetyn säätiötoiminnan periaatteita ja toimintatapoja, mikä on eduksi säätiöille, niiden piirissä toimiville ja koko yhteiskunnalle.

Toinen havaintoni on, että pyritte ottamaan huomioon säätiötoiminnan tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Teette tämän tavalla, joka helpottaa hyödyllisenä pidetyn säätiötoiminnan kehittämistä. Kolmanneksi ehdotatte avoimuuden ja oikeussuojakeinojen lisäämistä. Tämä lisää säätiöiden tunnettuisuutta ja luotettavuutta kansalaisyhteiskunnan toimijoina ja kumppaneina. Neljänneksi pyritte säätiövalvonnan kehittämiseen sekä viranomaisvalvonnan toimintaedellytyksiä parantamalla että helpottamalla säätiöiden valvontaa niiden perustajien, taustatahojen ja edunsaajien toimesta. Kun tähän vielä lisätään ehdotuksenne avoimuuden lisäämisestä, ymmärrän niin, että näette onnistuneen valvonnan monitahoisena kokonaisuutena, jossa tulisi ottaa huomioon myös yksittäisen säätiön perustajan tavoitteet.

Uskon, että perusteellinen ehdotuksenne on oivallinen perusta säätiölain uudistamisesta käytävälle rakentavalle keskustelulle

Den fortsatta beredningen av förslaget inleds med en omfattande, öppen remissbehandling, som börjar idag och tar slut i mitten av juli. Eli ehdotuksenne jatkovalmistelu käynnistyy laajalla avoimella lausuntokierroksella, joka alkaa tänään ja päättyy heinäkuun puolessa välissä. Tiivis aikataulu on ilmoitettu lausunnonantajille jo huhtikuun lopussa, jotta lausunnonantajat ovat voineet varautua lausumaan ehdotuksestanne. Mietintönne julkaistaan tänään ministeriön verkkosivuilla.

Hallituksen esityksen valmistelu alkaa heti lausuntokierroksen jälkeen. Myös jatkovalmistelu tulee olemaan avointa ja teitä, hyvät työryhmän jäsenet ja seurantaryhmässä edustetut tahot, tullaan varmasti vielä kuulemaan syksyn ja tulevan talven kuluessa valmistelun aikana.

Avsikten är att en regeringsproposition med förslag till en ny stiftelselag ska överlämnas till riksdagen under vårsessionen 2014 och att den nya lagen träder i kraft vid ingången av år 2015. Tavoitteena on, että hallituksen esitys uudeksi säätiölaiksi voidaan antaa Eduskunnalle kevätkaudella 2014. Uusi laki tulisi voimaan vuoden 2015 alussa.

Odotan aktiivista lausuntokierrosta ja laajaa julkista keskustelua ehdotuksestanne.