Oikeusministeri Henriksson: Yhteistyöllä tuetaan Kiinan oikeusvaltioajattelun kehitystä

21.05.2013 klo 12:57
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tavannut tänään 21.5. Pekingissä Kiinan oikeusministerin Wu Aiyingin. Ministerit allekirjoittivat Suomen ja Kiinan välisen oikeusalan yhteistyöohjelman vuosille 2013 – 2016.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tavannut tänään 21.5. Pekingissä Kiinan oikeusministerin Wu Aiyingin. Ministerit allekirjoittivat Suomen ja Kiinan välisen oikeusalan yhteistyöohjelman vuosille 2013 – 2016.

- Mainitsin myös EU:n toiveen käynnistää oikeusvaltiota koskeva dialogi ihmisoikeusdialogin lisäksi. Toivoin, että Kiina harkitsisi tarjousta myönteisesti.- Suomi haluaa jatkaa yhteistyötä Kiinan oikeusministeriön ja maakuntien kanssa. Tavoitteenamme on jatkossakin tukea oikeusvaltioajattelun kehitystä Kiinassa, totesi ministeri Henriksson.

Oikeusalan yhteistyötä Kiinan kanssa on tehty 18 vuotta.
- Yhteistyön vahvuus on käytännönläheisyydessä. Asiantuntijoiden kesken on saatu seminaareissa ja muissa tapaamisissa luoduksi toimivat yhteistyöverkostot. Erittäin tärkeää on myös konkreettinen yhteistyö maakuntatasolla.

- Suomalaiset ja kiinalaiset asiantuntijat ovat yhdessä laatineet kehittämissuosituksia. jotka koskevat muun muassa oikeudellista neuvontaa, oikeusapua, asianajajien asemaa, oikeudenkäyntimenettelyä ja vankeinhoitoa. Suositusten toteuttamista myös seurataan.

Uusi ohjelma tuo yhteistyökumppaneiksi kaksi uutta maakuntaa. Yhdyskuntaseuraamuksia koskeva yhteistyö käynnistetään Jiangsun maakunnan kanssa, jossa yhdyskuntapalvelukokeilua on kehitetty. Kiina on valmistelemassa uutta koko maata koskevaa yhdyskuntapalvelua koskevaa lainsäädäntöä.

Ministerivierailun aikana järjestetään myös ensimmäinen uuden yhteistyösopimuksen mukainen yhdyskuntaseuraamuksia koskeva seminaari Nanjingissa. Nanjingissa ministeri tutustuu myös yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoon ja vierailee naisvankilassa

Toinen uusi maakunta on Heilongjiang, jonka kanssa tehdään rikostorjuntaa koskevaa yhteistyötä.

Nyt käynnistyvän yhteistyön kolmas painopistealue on asianajajien asema ja rooli oikeudenkäynnissä. Ministeri vierailee Pekingissä asianajotoimistossa ja korkeimmassa oikeudessa. Tarkoitus on keskustella mm. siitä, miten uusi rikosprosessilaki toimii käytännössä ja miten se on vaikuttanut asianajajien mahdollisuuksiin puolustaa asiakkaitaan.
.
Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176 ja
neuvotteleva virkamies Jussi Tikkanen, OM, puh. 02951 50270