Asiat eivät hoidu itsestään (PS 12.4.2015)

12.04.2015 klo 15:18
Tällä hallituskaudella moni asia on edennyt oikeaan suuntaan, vaikka helposti voi saada sen käsityksen, kun lukee lehtiä ja seuraa uutisia, ettei mikään ole onnistunut. Onneksi tilanne ei ole niin surkea. Oman ministeriöni osalta, olemme saavuttaneet merkittäviäkin tuloksia. Mainitsen tässä muutaman.

Asiat eivät hoidu itsestään

Maamme on saanut ensimmäisen kansalliskielistrategian, pikavippilainsäädäntöä on tiukennettu, seksuaalirikoslainsäädäntöä on tiukennettu, olemme saaneet uuden yhdenvertaisuuslain, joka kieltää syrjinnän ja velvoittaa edistämään yhdenvertaisuutta, velkajärjestely on tehty mahdolliseksi pienyrittäjille, uusi viittomakielilaki hyväksyttiin muutama viikko sitten jne.

Myös Pietarsaaren ja Pietarsaarenseudun osalta olemme saaneet aikaiseksi paljon hyviä asioita. Sataman ruoppaaminen on nyt loppusuoralla, Satamatien ensimmäinen vaihe on käynnistynyt ja syksyllä saimme myös osoitettua rahaa Pännäinen-Alholma rautatien sähköistämiselle. Myös Viexpon toiminta onnistuttiin turvaamaan. Kaikki nämä esimerkit ovat sellaisia, joissa näkyy että aktiivisella toiminnalla ja hyvällä yhteistyöllä saavutetaan myös tuloksia. Näin voimme myös turvata monia työpaikkoja kaupungissamme.

Näin eduskuntavaalien alla on hyvä muistaa, että sillä on väliä ketkä istuvat eduskunnassa. Asiat eivät hoidu itsestään. Olen valmis jatkamaan työskentelyä yhteisten asioidemme puolesta.

Anna-Maja Henriksson, oikeusministeri (RKP)