Hallitus on vauhtisokea

09.11.2015 klo 20:27
Haluaako hallitus todella jakaa alueet ykkös- ja kakkosluokkaan?

Hallituksen ehdotus, että ainoastaan 12 sairaalaassa Suomessa olisi laaja ympärivuorokautinen päivystys, ei ole mitenkään hyväksyttävissä.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson pelkää, että hallitukseen on iskenyt vauhtisokeus. Sen verran railakkaasti ollaan lakkauttamassa toimivia yksiköitä.

 

– Nyt meillä on jonkinlainen ympärivuorokautinen päivystys noin 60 paikkakunnalla Suomessa, ja esimerkiksi Ruotsissa niitä on yli 90. En voi mitenkään hyväksyä, että Vaasan keskussairaalasta tulee alemman luokan sairaala. Ajatus on absurdi, että koko rannikolla Kokkolasta Kristiinankaupunkiin ei olisi yhtään niin sanottua laajaa yksikköä, jossa on ympärivuorokautinen päivystys.

 

Henriksson ihmettelee logiikkaa, että on 15 hoitoaluetta, mutta vain 12 sairaalaa missä on laaja päivystys. Haluaako hallitus todella jakaa alueet ykkös- ja kakkosluokkaan?

 

Henrikssonin mukaan koko uudistus on todella radikaali verrattuna nykytilanteeseen. Hän näkee, että hallitus yrittää pehmentää pakettia vakuuttamalla, että jonkunlainen päivystys säilyy kaikissa nykyisissä keskussairaaloissa.

 

– Tätä linjaa eräät virkamiehet ajoivat jo edellisen hallituksen aikana.

Silloin onnistuimme pysäyttämään suunnitelmat. Ihmettelen erityisesti, että Keskusta ja Perussuomalaiset ovat hyväksymässä tätä sairaalayksiköiden leikkausta.

 

Henriksson vaatii hallitukselta perusteellisia selvityksiä vaikutuksista työn edetessä.

– Potilaan näkökulma on unohdettu. Kielelliset vaikutukset on selvitettävä tarkkaan, kuten myös mikä on erityissairaanhoidon ja akuuttihoidon saatavuus kohtuullisen matkan päässä.