Sairaaloiden lakkauttaminen ei ole ratkaisu sote-ongelmaan

19.11.2015 klo 13:26
Vaikuttaa siltä, että hallituksen mielestä sote-uudistus on tehtävä pelkästään kustannusten säästämiseksi. Uudistus ei kuitenkaan saa johtaa sairaaloiden lakkautuksiin ja eriarvoisuuden lisääntymiseen.

- Vaikuttaa siltä, että hallituksen mielestä sote-uudistus on tehtävä pelkästään kustannusten säästämiseksi. Uudistus ei kuitenkaan saa johtaa sairaaloiden lakkautuksiin ja eriarvoisuuden lisääntymiseen, sanoo Anna-Maja Henriksson.

- Kun onnettomuus tapahtuu, lopputulos riippuu ajasta. Meidän on turvattava pelastushelikoptereiden, ambulanssien ja riittävän lähellä olevien sairaaloiden saatavuus.  Hallituksen tulee arvioida asiaa uudelleen ja taata jokaiselle suomalaiselle oikeus sairaalahoitoon kohtuullisen etäisyyden päässä, toteaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. 

Eduskunta keskusteli keskiviikon täysistunnossa sote-uudistuksesta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että potilas ja kansalainen on unohdettu sote-uudistuksessa. Sen sijaan hallitus ajaa erikoissairaanhoidon uudistusta, jossa sekä sosiaalihuolto ja perusterveydenhuolto ovat jääneet sivuun.

- Kuinka paljon keskustelemme siitä, miten Lapinlahdella, Houtskarissa tai Utsjoella asuvat ihmiset saavat jatkossa hyvää vanhustenhoitoa tai miten Punkaharjulla ja Vöyrillä asuvilla olisi terveyskeskus kohtuullisen etäisyyden päässä. Näistä ei keskustella lainkaan. Tämä huolestuttaa meitä erittäin paljon. Nämä osat ovat nimittäin perusta kaikkien yhdenvertaiselle hoidolle. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä suuri osa sosiaalihuollosta tulisi jättää kuntien järjestettäväksi, toteaa Henriksson. 

OECD julkaisi viime viikolla sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan raportin. Siitä ilmenee, että perusterveydenhuollon palvelujen saatavuus on ongelmallisempaa Suomessa kuin muissa pohjoismaissa.