Henriksson: Hallitus pakoilee vastuutaan liittyen pelastushelikoptereihin

15.12.2015 klo 17:00
Kuinka aiotaan parantaa ensihoitoa samanaikaisesti, kun päivystäviä sairaaloita vähennetään eri puolella Suomea?

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (r.) on kirjallisessa kysymyksessään tiedustellut, mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen ensihoidon yhdenvertaisuuden koko maassa.

 

Oikeusasiamies on todennut, että pääsy ensihoitoon ja pelastushelikoptereiden saatavuus jakautuu epäoikeudenmukaisesti Suomessa. Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa on kiireellinen parantamisen tarve. Vastaus (katso liite), jonka perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (Kesk) antoi kirjalliseen kysymykseen, oli mitäänsanomaton, toteaa Henriksson.

 

- Rehula vastauksesta ei käy ilmi todellista asiaan tarttuvaa tahtotilaa, vaan hän viittasi siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus edellyttää myös ensihoidon kehittämistä. Mutta kuinka aiotaan parantaa ensihoitoa samanaikaisesti, kun päivystäviä sairaaloita vähennetään eri puolella Suomea, kysyy Henriksson.

 

Rehula toteaa vastauksessaan, että ”lain mukaan ensihoidosta vastaavat sairaanhoitopiirit ja yliopistosairaanhoitopiirien erityisvastuualueen ensihoitokeskukset sovittavat yhteen toimintaa. Tällöin alueelliset olosuhteet ja tarpeet voidaan parhaiten huomioida. Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistuksessa pyritään edelleen parantamaan ensihoidon kokonaisuutta osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa”.

 

- Pelastushelikopterit tulevat olemaan entistä tärkeämpiä, ja jo nyt kansalaiset on asetettu eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä päin maata asuvat. Pääsy ensihoitoon tulee turvata yhdenvertaisesti kaikille riippumatta siitä, missä kukin asuu. Toimiva sairaan- ja terveydenhoito on yksi hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareista. Meidän on voitava luottaa siihen, että me ja läheisemme saavat sopivaa hoitoa silloin, kun sitä tarvitaan, sanoo Henriksson, joka ei ole laisinkaan tyytyväinen saamansa vastaukseen kirjalliseen kysymykseen. Meidän on jatkettava työskentelyä, tämä ei voi jäädä tähän, toteaa Henriksson lopuksi.