Lehdistötiedote 27.6.2016: Hallitus on sokea työhyvinvoinnin mahdollisuuksille

27.06.2016 klo 13:55
Tarvitsemme pikaisesti kansallisen ohjelman työhyvinvoinnin parantamiseksi. Mitä paremmin ihmiset voivat, sitä pidempään he jaksavat töissä, sitä alemmat ovat sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukset ja sitä parempaa on tuottavuus.

Professori Guy Ahonen esitteli viime viikolla Ajatushautomo Agendan pyynnöstä raportin, jonka mukaan Suomen talous menettää vuosittain yli

25 miljardia euroa työkyvyttömyyseläkkeiden, sairauspoissaolojen, sairaana työskentelyn ja työtapaturmien takia. Yksi raportin kantavista periaatteista on hyvä johtaminen.

 

- Hallitus on ollut niin sokeutunut omasta soutamisestaan ja huopaamisestaan työmarkkinaneuvotteluissa, sote-uudistuksessa, päätöksissä, jotka ensin tehdään ja sitten perutaan, sekä erinäisissä ministerivaihdoksissa, ettei se näe niitä valtavia mahdollisuuksia, joita esimerkiksi työhyvinvointiin panostaminen tarjoaa, sanoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

 

- Työhyvinvointi voi säästää yhteiskunnalle miljardeja samalla kun se voi parantaa yksilöiden terveyttä.  Meillä ei ole varaa sivuuttaa niitä säästöjä, jotka voimme saada aikaan panostamalla ihmisten hyvinvointiin.

Tarve tehdä säästöjä ei pienene Britannian EU-kansanäänestystä seuraavien uusien taloudellisten haasteiden myötä. Pikemminkin päinvastoin.

- Siksi tarvitsemme pikaisesti kansallisen ohjelman työhyvinvoinnin parantamiseksi. Mitä paremmin ihmiset voivat, sitä pidempään he jaksavat töissä, sitä alemmat ovat sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukset ja sitä parempaa on tuottavuus.

Tässä annamme nyt hallitukselle ministeri Mäntylänkin peräänkuuluttaman konkreettisen toimenpide-ehdotuksen työhyvinvoinnin parantamiseksi.

 

Ajatushautomo Agenda julkaisema raportti Parempi työelämä – parempi talous on ladattavissa osoitteesta:

http://www.bildningsforbundet.fi/sv/publikationer/view-111834-4874