LEHDISTÖTIEDOTE 10.9.2016

12.09.2016 klo 10:04
Henriksson ja Wallin:
RKP esittää ajankohtaiskeskustelua turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta

Ruotsalainen eduskuntaryhmä esittää, että eduskunnassa järjestetään turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa koskeva ajankohtaiskeskustelu.


 

- Tarvitsemme perusteellisen keskustelun siitä mitkä arvot ohjaavat Suomen turvapaikkapolitiikkaa. Haluamme myös selvän vastauksen hallitukselta siitä, kuka vastaa päätöksestä uudelleenarvioda Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilanne. Haluamme tietää miten hallitus aikoo turvata turvapaikanhakijoiden oikeusturvan, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin.


 


 

Eduskuntaryhmä jätti perjantaina myös kirjallisen kysymyksen Maahanmuuttoviraston toiminnasta. Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin artikkelin, josta ilmeni, että Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilanteen uudelleenarvionti on tehty väärin perustein.


 

- Kuka viime kädessä johtaa Maahanmuuttovirastoa? Ei voi olla sattuma, että kielteiset turvapaikkapäätökset ovat lisääntyneet merkittävästi. Viranomaisemme eivät voi toimia mielivaltaisesti, niiden on noudatettava oikeusvaltioperiaatetta toiminnassaan, sanoo kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.


 

Kysymyksessä kysytään myös millä perustein joukko nigerialaisia naisia on käännytetty Suomesta Italiaan siitä huolimataa, että naiset ovat aikaisemmin joutuneet ihmiskaupan uhriksi Italiassa. Hallituksella on kolme viikkoa aikaa vastata kirjalliseen kysymykseen.