Lehdistötiedote 4.10.2016: Toimivien alueiden edellytyksiä ei saa heikentää

04.10.2016 klo 13:15
Hallituksen ajaman politiikan tulisi pyrkiä maksimoimaan työllisyys ja hyödyntämään maan eri alueiden potentiaali. Tavoitteena ei voi olla maton vetäminen alueiden jalkojen alta.
Hallituksen toimet sote-uudistuksen ja infrastruktuurin saralla uhkaavat heikentää tulevaisuuspotentiaalia omaavien alueiden edellytyksiä. Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson esitti tänään elinkeinoelämän neuvoston kokouksessa Vaasassa huolensa siitä, että suuret uudistukset eivät tue maamme kehityspotentiaalia.

- Hallitus tuntuu unohtaneen, että sillä on kokonaisvastuu yhteiskunnasta. Puhuessaan istuntosalissa työllistymisen tärkeydestä ei voi samalla heikentää menestyksekkään yrittämisen ja alueiden kasvuedellytyksiä. Hallituksen on varmistettava, että kaikille alueella työskenteleville on tarjolla koulua, terveydenhuoltoa ja toimiva infrastruktuuri, Henriksson sanoo.  

Elinkeinoelämän neuvosto keskusteli myös poliitikkojen roolista yhteiskunnan ja yritysten välisessä keskustelussa.

- Meillä poliitikoilla on vastuu teiden, satamien ja yhteyksien kaltaisen infrastruktuurin ylläpidosta ja kehityksestä. Näiden on oltava kunnossa, jotta yrityksillä on edellytyksiä toimia parhaalla tavalla. On meidän vastuullamme kuunnella elinkeinoelämän tarpeita.

- Hallituksen ajaman politiikan tulisi pyrkiä maksimoimaan työllisyys ja hyödyntämään maan eri alueiden potentiaali. Tavoitteena ei voi olla maton vetäminen alueiden jalkojen alta.