Pohjalainen 9.10.2016: Viisas hallitus kuuntelee

09.10.2016 klo 14:19

Jokainen tietää, että suurten kysymysten ja muutosten edessä on syytä pohtia eri vaihtoehtojen seurauksia ennen päätöksentekoa. Kannattaa selvittää mitä asiantuntijat ja tutkimukset sanovat, ja ainakin itse kuuntelen myös heitä, joita päätökset koskevat. Myös valtion kannattaisi hyödyntää asiantuntijoiden osaamista. Sote-uudistus on valtavan iso kokonaisuus, eikä ole liioiteltua sanoa, että se on kautta aikojen suurin hallintouudistus, Suomen itsenäistymisen jälkeen. Miksi? Siksi, että nyt luovutaan kuntien keskeisestä roolista sosiaali- ja terveydenhuollon puolella, ja viedään kunnilta iso osa kunnan verotuloista sekä päätösvallasta maakuntatasolle. Kun näin on. olisi äärettömän tärkeää saada laaja kansallinen tuki uudistukselle joka puolella maatamme.

 

Tuleeko näin käymään? Siihen on vielä mahdollisuus, mutta silloin olisi myös hallituksen kyettävä arvioimaan päivystysuudista, joka nyt on ollut lausuntokierroksella, uudelleen.

 

Päivystysuudistushan valmistellaan varsinaisen sote-uudistuksen rinnalla ja tähänastinen sisältö on synkkää luettavaa. Niin terveyskeskuspäivystyksiä kuin aluesairaalapäivystyksiä keskitetään. Potilaan kannalta matkat pitenevät ja riski on, että hyvin toimivia palvelukokonaisuuksia rikotaan. Hallitus on myös keskittämässä täyden ympärivuorokautisen päivystyksen ainoastaan 12 sairaalaan Suomessa, eikä Vaasan keskussairaala edelleenkään olisi yksi näistä kahdestatoista sairaalasta. Hallituksen olisi kuitenkin nyt otettava lausuntopalaute vakavasti. Pohjanmaan maakunta, Vaasan sairaanhoitopiiri sekä kunnat ovat kautta linjan tuoneet esille vahvoja argumentteja sen puolesta, että myös Vaasan keskussairaala olisi täyden palvelun sairaala uudistuksen jälkeen.

 

Miksi heikentää menestyvän maakunnan vetovoimaisuutta, kun samalla halutaan parantaa työllisyyttä? Missä on logiikka? Samalla on hyvin kyseenalaista täyttääkö hallituksen linjaus perustuslain vaatimukset, eteenkin kielellisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. RKP tulee tekemään kaikkensa, jotta täysi ympärivuorokautinen päivystys säilyy Vaasassa.  Mutta nyt on myös Vaasan seudun kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten päätöksentekijöiden herättävä. He nimittäin ovat hallitusvastuussa, ja näin ollen heillä on vielä suurempi vastuu. Valta ja vastuu kulkevat nimittäin käsi kädessä.

 

Monet asiantuntijat, niiden joukossa myös Sitra, on tuonut esille painavia perusteluja sen puolesta, että sairaalamme tulee olla yksi tulevaisuuden kahdestatoista täyden ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalasta. Hallitus puolestaan käyttäytyy kuin näitä faktoja ei olisi olemassakaan.  
 

Tämän takia pohjalaiset reagoivat, ja tämän takia kokoonnuttiin lauantaina mielenilmaukseen. Bussit tulivat Vaasan torille niin pohjoisesta Pietarsaaresta kuin etelästä Närpiöstä ja Kristiinankaupungista. Tämän teimme osoittaaksemme, kuinka monta meitä on, jotka nyt toivomme hallituksen kuuntelevan. Eilisen mielenosoituksen viesti oli selkeä. Haluamme yhdenvertaisen kohtelun ja haluamme että Pohjanmaalla turvataan täyden päivystyksen sairaalan toiminnot. Ei voi olla niin, että valtionvalta heikentää yhden alueen tulevaisuutta.

Hallituksen tulisi tukea työllistäviä alueita, kuten Vaasan seutua ja Pohjanmaata, eikä vetää mattoa näiden jalkojen alta.

Nähtäväksi jää huomioiko hallitus ne kansalaisten mielipiteet, jotka ilmaistiin eilisessä mielenosoituksessa Vaasassa. Viisas hallitus kuuntelee!