Lehdistötiedote 17.12.2016: Henriksson tuomitsee pilapuhelut

20.12.2016 klo 11:51

- Tuomitsen voimakkaasti Seinäjoen sairaalaan soitetut pilapuhelut.

Vaikka hallitus on päättänyt lakkauttaa Vaasan keskussairaalan päivystyksen, on potilasturvallisuuden vaarantaminen muissa sairaaloissa väärin. Pilapuheluiden on loputtava välittömästi, sanoo Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

 

Pettymys hallituksen päätökseen säilyttää vain 12 täyden päivystyksen sairaalaa on ollut suuri ympäri Suomen, ja erityisesti Pohjanmaalla sekä ruotsinkielisten suomalaisten keskuudessa. Kysymystä käsitellään viimeisen ja ratkaisevan kerran eduskunnassa tiistaina. Hallituksen viesti on kuitenkin ollut, että päätös säilyy.

 

- Emme ole saaneet vastausta siihen, miksi hallitus sivuuttaa faktaa ja asiantuntijalausuntoja, tai miten kielelliset oikeudet käytännössä on tarkoitus turvata Seinäjoella. Miten voidaan esimerkiksi taata, että potilaskertomuksia osataan lukea ja ymmärtää, tai että potilas tulee ymmärretyksi vuorokauden ympäri? Vastausten saaminen on tietysti haastavaa, kun yksikään ministeri ei ole viitsinyt olla paikalla täysistunnoissa viikon aikana. Melkoista välinpitämättömyyttä.

 

- Hallituksen puutteelliset vastaukset sekä epäselvyys siitä, mitkä potilasryhmät siirtyvät, aiheuttaa suurta huolta kansalaisten keskuudessa. Hallitus on velvollinen ottamaan syntyneen tilanteen vakavasti ja kantamaan vastuunsa kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta. Hallituksella ja sen edustajilla on vielä mahdollisuus perääntyä päivystysasetuksen suhteen. Toivon, että he ymmärtäisivät tehdä niin viimeistään tiistaina.