Pohjalainen 1.1.2017: Kohti juhlavuotta 2017

09.01.2017 klo 10:23

Vuosi 2016 tulee jäämään poliittiseen historiaan sekä hyvässä että pahassa. Se tulee aina olemaan vuosi, jolloin valheellista tietoa levittävät populistit äänestyttivät Britannian ulos Euroopan Unionista, naisten halventamista ja muukalaisvihaa lietsova ilmastonmuutoksen kieltäjä valittiin Yhdysvaltojen johtoon ja venäläiset pommikoneet pommittivat Syyrialaisia sairaaloita.

Toisaalta se tulee olemaan vuosi, jolloin suomalainen sai taloustieteen Nobelin, Suomi valittiin edelleen koulutuksen, liiketoiminnan ja lehdistövapauden kärkimaaksi, ja tuhannet suomalaiset auttoivat pyyteettömästi maahamme sotaa pakoon tulleita turvapaikanhakijoita.

Brittien vielä vahvistamaton ero EU:sta on historiallinen mullistus, joka muuttaa Eurooppaa. Emme tiedä vielä mitä kaikkea se tuo mukanaan, mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Meidän on nyt hyödynnettävä tilaisuutemme uudistaa Eurooppaa ja EU:ta.

Niin USA:ssa kuin Euroopassakin viime vuosina kuuluneet ääripopulistiset äänet saivat toisaalta Brexitin ja toisaalta Trumpin valinnan myötä uutta tuulta alleen. Ihmiset ovat vastaanottavaisia erittäin pinnallisille argumenteille. Se on huolestuttava trendi.

Professori Bengt Holmströmin taloustieteen Nobel on Suomelle ja koulutusjärjestelmällemme merkittävä asia, mutta myös pohdinnan paikka. Miksi istuva hallitus ei suostu kuulemaan Holmströmin kaltaisia asiantuntijoita esimerkiksi koulutus- tai työmarkkinakysymyksissä? Puhumattakaan siitä, että se olisi kuunnellut Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä puoltaneita Sitraa tai THL:ää. Maassamme on, kiitos erinomaisen koulutusjärjestelmän, valtava määrä osaamista. Tätä osaamista tulisi kaikkien päättäjien hyödyntää.

Korkea osaaminen ja koulutus ovatkin olleet Suomen valttikortti koko itsenäisyytemme ajan, ja OECD totesi joulukuun alussa, että Suomi on edelleen koulutuksen kärkimaa. Osaamiseen on silti jatkuvasti panostettava, huolimatta taloudellisesti vaikeista ajoista. Valttikortti on myös ollut paitsi maamme myös maakunnan kaksikielisyys. Läheisyys naapurimaa Ruotsiin on ollut ja tulee olemaan Pohjanmaan maakunnalle taloudellinen etu.

Talouden suunnalta kuuluukin hyviä uutisia. Suomen pankki ilmoitti jo alkutalvesta, että Suomen talous ja investoinnit ovat nyt vakaasti kasvu-uralla. Myös taloutta perinteisesti hyvin ennustaneet taksikuskit ovat jo pitkään sanoneet, että olemme menossa kohti valoisampia aikoja. Tämä näyttäytyy positiivisina investointiuutisina, kuten esimerkiksi Midway Alignment- ja ST1-projekteista on nähtävissä.

Politiikassa oppii nopeasti, että yksin ei pääse pitkälle. Yhteistyö on avain menestykseen ja sitä tulee pystyä tekemään niin omassa puolueessa, kuin yli puoluerajojenkin. Se, että Suomen hallitus näytti vihreää valoa Merenkurkun Midway Alignment -hankkeelle, on malliesimerkki tästä. Jokainen yksittäinen panostus aivan loppusuoralle asti oli ensiarvoisen tärkeä. Tätä työtä pitää nyt jatkaa, ja toivottavasti ensi vuosi tuo myös positiivisia uutisia EU:n sunnalta tämän hankkeen osalta.

Suomi on aina ollut arvostettu kumppani kansainvälisesti, ja mm. kieltensä ansiosta luonnollinen osa Pohjoismaita. Yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa kehittyy jatkuvasti ja Pohjanmaa kulkee tässä etulinjassa. Toivotan kakille oikein hyvää uutta vuotta 2017, jolloin saamme viettää maamme 100-vuotisjuhlaa, Yhdessä - Tillsammans.