Lehdistötiedote 23.02.2017: Henriksson jätti eriävän mielipiteen Tenojokisopimuksesta

06.03.2017 klo 13:30
Eduskunnan perustuslakivaliokunta jätti tänään lausuntonsa Suomen ja Norjan välisestä niin kutsutusta Tenojokisopimuksesta, joka koskee Tenojoen kalastusoikeuksia. Sopimus heikentää merkittävästi saamelaisten mahdollisuuksia jatkaa kulttuurinsa kehittämistä ja rajoittaa ennen kaikkea saamelaisten mahdollisuuksia perinteiseen kalastukseen Tenojoessa.

- On tärkeää, että Tenojoen lohia suojellaan. Suomen ja Norjan välillä neuvotellun sopimuksen ongelma on, että nimenomaan saamelaisten asemaa suhteessa muuhun väestöön heikennetään kalastusoikeuden rajoitusten myötä, Henriksson sanoo.

 

Henrikssonin mukaan sopimus tulisi hyväksyä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä, jotta se voisi astua voimaan. Samaa mieltä ovat olleet useat perustuslakiasiantuntijat. Asiasta äänestettiin valiokunnassa, jossa Henriksson tuki esitystä kahden kolmasosan enemmistöstä. Esitys hylättiin äänin 6-8.

 

- On valitettavaa, että valiokunta ei kyennyt yhteiseen näkemykseen tässä tärkeässä asiassa. Eriävä mielipide perustuslakivaliokunnassa on harvinainen asia, mutta minä koen päätöksen yksinkertaisesta enemmistöstä olevan niin virheellinen, että halusin perustella näkemystäni julkisesti.

 

Asia etenee nyt maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Eduskunta äänestänee asiasta muutaman viikon kuluttua.