Lehdistötiedote 22.04.2017: Henriksson sote-uudistuksesta: Älkää juosko pää edellä seinään

24.04.2017 klo 15:34
Hallituksen esitetyn valinnanvapausmallin lausuntokierros sisälsi murhaavaa kritiikkiä koko sote-uudistusta kohtaan. Esimerkiksi kaikkiaan
80 % vastaajista oli sitä mieltä, että hallituksen tavoittelemat säästöt eivät tule toteutumaan.

- Arvoisa hallitus, tehkää uudelleen ja tehkää paremmin. Kuunnelkaa asiantuntijoita, lukekaa lausunnot ja ottakaa opiksenne. Laittakaa potilas keskiöön, antakaa sosiaalihuollon jäädä kuntiin. Tehkää yksinkertaisempi valinnanvapauden malli, kehittäkää palvelusetelijärjestelmää, älkääkä ainakaan siirtäkö neuvoloita valinnanvapauden piiriin. Antakaa pienemmille yrityksille mahdollisuus osallistua hoitopalveluiden tuottamiseen täydentämään julkista sektoria.

Älkää luoko maahan kaaosta, sanoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson RKP:n Pohjanmaan piirin kokouksessa lauantaina.

 

Yleispoliittisessa keskustelussa Henriksson huomautti, että nyt esitetty uudistus muun muassa tulee kalliiksi, lisää byrokratiaa, vie kuntalaisilta mahdollisuudet vaikuttaa oman kunnan hoidon tarjontaan ja vaikeuttaa pienten hoitoyritysten toimintaa.

 

- Siksi, arvoisa hallitus, puhaltakaa peli poikki ja tehkää uudistus huolella. Antakaa sille sen tarvitsema aika. Se olisi järkevää ja valtion sekä kansan edun mukaista. Päistikkaa seinään juokseminen voi vain päättyä yhdellä tavalla. Sitä meistä kukaan ei halua.