Lehditsötiedote 25.04.2017: Henriksson puoliväliriihestä: Sote-uudistus nostaa kustannuksia ja työllisyystoimet riittämättömiä

08.05.2017 klo 13:07
Hallitus esitteli tänään illalla puoliväliriihensä tuloksia. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson mielestä se sisältää myös hyviä päätöksiä kuten päivähoitomaksujen alentaminen ja opintotuen huoltajakorotus. Henrikssonin mukaan riihen suurin tavoite eli hallituksen työllisyystoimet ovat kuitenkin riittämättömiä.

- Hallitus sanoo edelleen tavoittelevansa 72 prosentin työllisyysastetta. Kuitenkaan konkreettisia työllisyyttä parantavia toimenpiteitä ei hallituksen puoliväliriihessä löytynyt tarpeeksi.

Hallitus ei ole saavuttamassa omaa tavoitettaan. Tämä on vakava asia, koska uusien työpaikkojen luominen on paras tapa saada maamme talous kuntoon, sanoo Henriksson.

 

- On todella valitettavaa, että perhevapaiden uudistaminen ei nyt etene lainkaan. Olisin toivonut, että tämä välttämätön uudistus ei olisi kaatunut perussuomalaisten ideologisten syiden takia.

 

Henrikssonin mukaan vaikuttaa myös siltä, että säästöt, jotka oli tarkoitus saada sote-uudistuksesta, ovat yhä epätodennäköisempiä.

 

- Hallituksen kehysriihessä ei ole tullut ilmi mitään sellaista, joka lisäisi uskoa siihen, että sotesta tulisi todella säästöjä. Päinvastoin, vaikuttaa siltä, että sote-uudistus tulee lisäämään kustannuksia. Miten tämä käy yhteen hallituksen tavoitteiden kanssa?