Keskipohjanmaa 21.05.2017: Menestys on monesta kiinni

05.06.2017 klo 11:35
Viime viikot ovat olleet maailmanpolitiikassa aikamoista myllerrystä. Yhdysvalloista tulee melkein päivittäin uusia huolestuttavia uutisia.

Presidentti Trump erotti liittovaltion poliisin FBI:n johtajan eikä keskustelu Trumpin Venäjä kytköksistä laannu. Tämä on omiaan luomaan epävarmuutta Yhdysvaltain sisäpolitiikassa, mutta myös kansainvälisesti. Saa nähdä millaisia paljastuksia mahdollisesti on vielä tulossa. Maailmanpolitiikkaan on kuitenkin myös sisältynyt iloisia, kannustavia uutisia. Ranskassa Emmanuel Macron voitti lopulta selvästi Marine Le Penin presidentinvaalien toisella kierroksella. EU-myönteinen liberaali ehdokas voitti EU-vastaisen ja eristyneisyyden puolesta kampanjoineen ehdokkaan. Tämä luo tulevaisuudenuskoa koko Eurooppaan.

 

Kansainvälisillä uutisilla on suuri merkitys myös Suomelle. Suomi on viennistä riippuvainen maa, joten maailmanpolitiikan kehitys vaikuttaa suoraan meidän tilanteeseemme. Kun vientimme vetää, voi yleensä myös taloutemme hyvin. Vientiteollisuutemme edistäminen on siksi avainasemassa, kun on kyse maamme talouden parantamisesta.

 

Toinen keskeinen osa taloutemme vauhdittamisessa on tietenkin työllisyyden parantaminen. Tämä on myös Sipilän hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Hallituksen tavoite työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin on oikea. Valitettavasti hallitus ei vieläkään ole esittänyt tarpeeksi konkreettisia keinoja tämä tavoitteen saavuttamiseksi. Ei vaikka hallitus oli luonut suuret odotukset noin kuukausi sitten pidettyyn kehysriiheen. Lopputulos jäi muutamasta hyvästä uutisesta huolimatta lopulta laihaksi. Esimerkiksi perhevapaiden uudistamisessa ei edistytty lainkaan. Tarvittavia lisätoimia löytyy esimerkiksi RKP:n tekemästä työllisyyspaketista, jonka me myös luovutimme pääministeri Sipilälle.

 

Tässä keskustelussa ei saa myöskään unohtaa koulutuksen merkitystä Suomen menestykselle. Koulutus ja tutkimus ovat olleet Suomen menestyksen valttikortteja ja itse katson, että näin tulee olla myös tulevaisuudessa. Siksi meidän tulisi panostaa koulutukseen enemmän, eikä vähemmän, niin kuin hallitus nyt on tehnyt valtavien koulutusleikkausten kautta.

 

Erittäin tärkeää on myös turvata maamme eri alueiden mahdollisuudet kehittyä.  Alueiden tulee antaa kehittyä niiden omien vahvuuksien pohjalta. Siksi hallitus on mielestäni valinnut täysin väärään suunnan, kun se nyt johdonmukaisesti keskittää palveluita esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhteydessä. Tämä on ristiriitaista, kun hallitus samalla on luomassa 18 uutta maakuntaa, joilla on itsehallinto. Miksi tulevien maakuntien ei anneta oikeasti itse päättää niille tärkeistä asioista?

 

Noin viikko sitten saimme kuulla koko maatamme koskettavan suru-uutisen. Presidentti Mauno Koivisto kuoli 93-vuotiaana. Presidentti Koivisto oli todellinen demokratian ja parlamentarismin puolestapuhuja. Koiviston johdolla Suomesta tuli Euroopan Unionin jäsen ja myös muilla tavoin maamme asema osana länttä vahvistui huomattavasti. Meille tämän päivän politiikoille on kunnia-asia vaalia presidentti Koiviston jättämää erittäin arvokasta poliittista perintöä.