Pohjalainen 21.05.2017: 67 422 on valtava luku.

05.06.2017 klo 11:35
67 422 on myös valtava määrä ihmisiä.

67 422 on se määrä suomalaisia, jotka Suomen hallituksen piittaamattomuus faktoista ja asiantuntijoiden arvioista Vaasan keskussairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen kysymyksessä sai allekirjoittamaan vetoomuksen, että hallitus miettisi lyhytkatseista päätöstään uudelleen.

67 422 suomalaista ymmärsi hallitusta paremmin, että työllistymisasteen ja positiivisen väestönkehityksen tulevaisuusnäkymien ansiosta Pohjanmaan maakunta on yksi maan elinvoimaisimmista. He tiesivät myös hallitusta paremmin, että Vaasan keskussairaalan hoitotulokset ovat jatkuvasti olleet korkealla tasolla. Puhumattakaan siitä, että Pohjanmaa on ainoa maakunta, jossa kieliryhmät ovat yhtä suuria. Siksi kaksikielinen keskussairaala on näiden 67 422 ihmisen mielestä äärimmäisen tärkeä asia.

Onko hallitus todella niin välinpitämätön, ettei kansalaisaloite, jonka takana on 67 422 huolestunutta kansalaista ole sen arvoinen, että ministeri olisi mukana keskustelemassa asiasta? Tyhjä ministeriaitio kertoo täydellisestä välinpitämättömyydestä. Hallituksen ja peruspalveluministerin kanta tässä asiassa on toki selvä. Silti on loukkaavaa, että ministerit eivät ole paikalla puolustamassa omaa linjaansa. Se on kansalaisten halveksumista.

On syytä muistaa, että myös tasavallan presidentti päivystyslakia vahvistaessaan edellytti poikkeuksellisin selkein kirjauksin, että mikään toiminto ei siirry Vaasasta Seinäjoelle, ennen kuin palvelut käytännössä voidaan taata myös ruotsiksi. Mitä tälle asialle on tehty? Tähän päivään mennessä en ole nähnyt yhtään selkeää suunnitelmaa, miten tämä asia etenee. Ministeri olisi mielellään saanut kertoa näkemyksenä myös tähän kysymykseen.

Koko sote-uudistuksen pitäisi johtaa aidon itsehallinnon maakuntiin. Ministeriöistä johdettu valtiovallan välikäsi ei aja suomalaisten asiaa parhaalla tavalla. Maakuntien tulisi saada kehittyä omista lähtökohdistaan. Kuten siitä lähtökohdasta, jonka puolesta 67 422 ihmistä allekirjoittivat kansalaisaloitteen.

Ja mikäli asia on, kuten ministeri Rehula kyselytunnilla sanoi, että Vaasassa ei juuri mikään muutu, miksei Vaasan keskussairaalaa sitten voida nostaa yhdeksi niistä sairaaloista, jotka laissa on mainittu? Mistä kummasta tämä Vaasa-vastaisuus ministeri Rehulaan on pesiytynyt?

Tiedän ainakin 67 422 ihmistä, jotka mielellään kuulisivat tähän vastauksen.