Sosiaaliturva on uudistettava yhdessä verotuksen ja perhevapaiden kanssa

23.04.2018 klo 12:34
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson esittää, että maamme sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava. Henrikssonin mukaan vuosien saatossa rakennettu järjestelmä on tänään liian monimutkainen ja byrokraattinen.

− Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavampaa, kun sen vastaanottamatta jättäminen. Siksi tarvitsemme sosiaaliturvan, joka on kannustava. Samalla kukaan ei saa yhteiskunnassamme pudota väliin. Sosiaaliturvaan tulee taata jokaiselle toimeentulo, kun hän ei eri elämäntilanteiden takia ole tai voi olla mukana työelämässä. Myös turha byrokratia on karsittava pois sosiaaliturvasta, sanoo Henriksson.

 

Henrikssonin mukaan RKP tulee laatimaan oman vaihtoehtonsa uudeksi sosiaaliturvamalliksi. Samalla hän painottaa, että sosiaaliturva on uudistettavana osa laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluu olennaisina osina perhevapaat ja verotus.

 

− Meidän on uudistettava perhevapaat, jotta työelämästä tulee tasa-arvoisempi ja perheiden valinnanmahdollisuudet ja joustavuus lisääntyvät. Tarvitsemme subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja neljä tuntia maksutonta varhaiskasvatusta päivässä kaikille kolme vuotta täyttäneille lapsille. Lasten ja perheiden takia. Mutta myös sen takia, että työllistymisen ja työn vastaanottamisen edellytykset paranevat, sanoo Henriksson.

 

− Myös työn verotuksen tulee olla kannustava. Kun tekee enemmän töitä, tulee sen myös näkyä lompakossa. Työntekijän tulee saada enemmän käteen, tätä RKP on johdonmukaisesti esittänyt koko tämän vaalikauden ajan.

 

Anna-Maja Henriksson puhui tänään RKP:n puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.