RKP:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin linjapuhe

28.05.2018 klo 11:26
RKP:n puoluekokous Oulussa, 26.5.2018

Arvoisa puoluekokous, rakkaat RKP:läiset

Tunnen suunnatonta ylpeyttä seisoessani täällä juuri tänään. Ylpeyttä saadessani johtaa maailman parasta puoluetta, Suomen Ruotsalaista kansanpuoluetta. Kiitos teidän ja muiden puolueaktiivien olemme paras puolue. On kyse joukkuepelistä, teemme tämän yhdessä turvallisuuden luomiseksi. Kova työnne kentällä ja kunnissa muodostavat RKP:n. Haluan aloittaa kiittämällä teitä, iso kiitos! Yhtä lailla haluan kiittää kaikkia hyviä kollegoita Ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä, jotka jatkuvasti pitävät lippumme korkealla eduskunnassa. Kiitos! Haluan myös esittää suuren kiitoksen meidän mahtavalle henkilökunnallemme siitä erinomaisesta työstä mitä teette. Kiitos!

Meidän politiikallemme ja arvoillemme on selvä tilaus yhteiskunnassa. Se tarkoittaa myös, että meillä on hyviä mahdollisuudet kasvaa , haluamme ja minä haluan, että RKP:n kasvaa. Ja olemmekin kasvaneet, varsinkin nuorten keskuudessa. RKP-nuorten jäsenrekrytointi on ollut ainutlaatuista. Onneksi olkoon! On myös selvää, että meillä on kasvuedellytyksiä koko Suomessa. Siksi olemme täällä tänä vuonna, perinteisten piiriemme ulkopuolella, Oulussa.

Teemme nimittäin historiaa järjestämällä puoluepäivät ensimmäistä kertaa ikinä Oulussa. Siitä huolimatta minun on sanottava, että kaupunki tuntuu kodikkaalta ja se on ottanut meidät ilomielin vastaan. Luulen, että suurin osa teistä jakaa tämän tunteen.

Hyvät ystävät,
Yhteinen maailmamme tuntuu tällä hetkellä aika kovalta ja epävakaalta. Koskaan aikaisemmin niin moni ihminen ei ole ollut humanitaarisen suojan tarpeessa joko sodista tai pitkittyneistä, monitahoisista konflikteista johtuen. Syyria, Jemen, Kongo ja Lähi-itä ovat vain muutamia alueita maailmassa joiden tilanne on äärimmäisen haastava. Myös muualla päin näemme kehitystä, jotka ovat kaikkea muuta kuin rauhanomaisia.

Jokainen ihminen ansaitsee turvallisuudentunteen. Ilman turvaa arjessa on vaikeaa kohdata eteen tulevat asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Riippumatta siitä, missä päin maailmaa elää.

Myös länsimaissa ja täällä kotikentällä tiedämme , että on ihmisiä jotka eivät tunne turvaa. Meillä on haasteita koulukiusaamisessa, lähisuhdeväkivallassa ja on monta ikäihmistä, jotka tuntevat yksinäisyyttä. Tässä vain muutama esimerkki. Selkeä reaktio on metoo-liike ja Dammen brister. Haluan sanoa sen selvästi – milloinkaan ei ole oikein loukata toista ihmistä ja on rohkeaa astua eteen ja sanoa suorat sanat. Maailman naiset ovat puhuneet. Nyt riittää, seksuaalisen häirinnän on loputtava.

Voimme olla ylpeitä siitä, että Suomi on ensimmäisellä sijalla YK:n onnellisuusraportissa. Jotta myös tulevaisuudessa olisimme listan kärjessä, meidän pitää ottaa huomioon ne ihmiset jotka eivät arjessaan tunne kuuluvansa maailman onnellisimpaan kansaan. Kaikki ansaitsevat tuntea onnellisuutta!

Ihminen ei aina ole syypää turvattomuuden tunteeseen. Yksi suurimmista huolenaiheista tulevaisuutta ajatellen on ilmastonmuutos, mutta palaan tähän myöhemmin. Myös eläimet voivat aiheuttaa meille suurta päänvaivaa. Monet eläimet ovat meitä lähellä, kuten oma Romeo-koirani. Mutta muiden eläinten kanssa on päinvastoin. Mikäli isommat eläimet, kuten susi tai pienemmät eläimet kuten punkki ovat uhkana turvallisuudellemme tai terveydellemme, asialle pitää tehdä jotain. Meidän ei pitäisi tuntea epävarmuutta, kun viranomaisilla on mahdollisuus tukea arjen turvaa.

Turva muodostuu myös siitä, että kansalaiset voivat luottaa siihen, että maassamme tehty politiikka on kestävää, mietittyä ja perustuu asiantuntemukseen. Tästä on kuitenkin ollut puutetta tämän hallituskauden aikana. On myös kyse tavasta tehdä politiikkaa, jonka pitäisi olla kunnioittavaa ja arvokasta. Valitettavasti viime viikot eivät ole olleet kunniaksi Suomen politiikalle. Sote-uudistuksen viimeisimmät käänteet eduskunnassa ja perustuslakivaliokunnassa ovat ennennäkemättömiä. Nyt kaikkien puolueiden on istuttava yhdessä alas, jotta löytyy tie eteenpäin. Luottamus on laitettava puoluepoliittisen edun edelle.

Hyvät RKP:läiset,
Koko elämäni ajan oma turvallisuudentunteeni on ollut erityisen vahva yhdellä tietyllä paikalla, kesämökilläni Mässkärissä. Viimeksi viikko sitten istuin siellä kuistillani. Kalliot ovat täsmälleen samassa paikassa kun aikaisemmin. Meri on yhtä sininen kuin silloin. Joskus sinne tullessani tuntuu, että aika on pysähtynyt. Mutta paljon on muuttunut. Lapsena minulla oli unelmia. Unelma omasta soutuveneestä ja jonain päivänä omasta moottoriveneestä. Unelma omasta saunasta, unelma pystyä ostamaan jäätelöä saarella.

Lapsena meillä ei ollut omaa venettä. Äitini jäi aikaisin yksin seitsemän lapsen kanssa, isäni varhaisen kuoleman johdosta kauniina kesäpäivänä huhtikuussa 1964. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta pitää omaa venettä sairaanhoitajapalkallaan. Siitä huolimatta tulimme joka kesä saarelle. Hyvien naapurien, sukulaisten ja luotsi- merivartioston avulla, jotka sinä aikana olivat sijoitettu saarelle. Yhteistä heille kaikille oli, että he välittivät. He välittivät siitä, miten minulla menee, miten äiti voi. Tänään puhuisimme vahvasta sosiaalisesta pääomasta – sitä meillä oli saaressa, kun olin lapsi.

Nisse-sedällä, kuten me häntä kutsuimme, oli aivan oma reitti Mässkärille, joka ei kaikilta osin seurannut virallista väylää. Kerran kun istuin hänen kansaan moottoriveneessä kysyin häneltä: Nisse, miten sinä voit tietää missä kaikki kivet ovat? Hän vastasi: en minä tiedä jokaisen kiven sijaintia, mutta - tiedän missä niitä ei ole. Voisiko sen ilmaista selkeämmin? Sinun ei tarvitse tietää kaikkea – mutta sinun on ainakin tiedettävä missä on turvallista ajaa.

Juuri tämä puuttuu Suomesta tällä hetkellä. Joku joka pitäisi tukevasta kiinni ruorista ja ohjaisi maatamme karikkojen ohi. Nykyinen hallitus ei tätä nimittäin tee. Avoimin silmin ollaan menossa karikkoon – sote-uudistuskarikkoon. Moni on varoittanut, myös me, lukuisia kertoja: Varokaa- voi käydä hullusti! Karikoita ja luotoja on monia ja tällä vauhdilla on hyvin todennäköistä, että alus ajaa kunnolla karikkoon! Mutta ei – varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Tämä on kaikkea muuta, kun hyvää johtamista – tämä on kuin kapteeni torjuessaan kaikki yritykset saada hänet käyttämään kompassia sumussa. Hän luottaa itsepäisesti omaan vaistoonsa – ja lopputulos on itsestään selvä – se ei lopu hyvin.

Hyvä puoluekokous,
Kun maailmalla ja kotimaassa tuulee, silloin RKP:tä tarvitaan kaikkein eniten. Meitä tarvitaan tulevaisuudenuskon ja turvallisuuden luomiseksi. Vahvalla tulevaisuudenuskolla me ja maamme voimme saavuttaa täyden potentiaalimme. Vahva turvallisuudentunne on edellytys tulevaisuudenuskolle.

Siksi tarvitsemme vahvaa arvojohtamista. Kysyn itseltäni: kuinka paljon arvojohtamista olemme nähneet politiikassa viime aikoina? Mikäli sitä on ollut, se ei ainakaan ole ollut sen laatuista, että tämä sali ja RKP voivat asettua sen taakse. Mikä on oikeastaan hallituksen arvopohja?

Meidän arvopohjamme on selvä.
Me RKP:ssä laitamme humanismin itsekkyyden edelle, avoimuuden ennen ahdasmielisyyttä, meille ihmiset ovat keskiössä, ei hallinto tai byrokratia. Puhumme lämpimästi jokaisen ihmisen yhtäläisestä arvosta sen sijaan, että joku olisi muita parempi. Puhumme yksilön kunnioituksesta ja kaikenlaista sortoa ja vihaa vastaan. Puhumme eteenpäin suuntautuneesta katseesta ja tulevaisuudenuskon luomisesta- ei eristäytymisestä ja tai ajassa taaksepäin peruuttamisesta. Haluamme luoda turvallisuutta arjessa.

Hyvät RKP:läiset,
Turvallisuudella on monta muotoa. On kyse tiedosta siitä, että kun minä tai joku perheenjäsenistäni sairastuu, on mahdollista päästä nopeasti lääkäriin ja saada hyvää hoivaa omalla äidinkielellä. Vanhetessani saan apua omaan kotiini tai pääsen turvalliseen uuteen kotiin jossain lähelläni. Turvallisuutta uudelle perheelle on käydä neuvolassa ja saada tukea täysin uudessa elämäntilanteessa myös tulevaisuudessa.

Ihmisten huoli hallituksen sote-uudistuksen vaikutuksista on iso ympäri maatamme. Vieraillessani eri puolilla Suomea olen tavannut monia huolestuneita ihmisiä, joilla on paljon kysymyksiä. Säilyykö paikallinen terveyskeskuksemme? Täytyykö minun matkustaa satoja kilometrejä lähimpään sairaalaan? Saavatko vanhempani vanhustenhuoltoa ruotsin kielellä? Epävarmuus on suuri. Sote-uudistus, jonka tarkoitus oli lisätä turvallisuuden tunnetta lisää sen sijaan huolta.

Sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite oli yhdenvertaisempi hoidon saatavuus, yhteistyön lisääminen hoidon ja hoivan eri vaiheissa ja kustannusten kasvun hillintä 3 miljardilla eurolla. Nyt hallitus on itse unohtanut nämä tavoitteet. Näin iso uudistus, uskallan väittää sen olevan suurin maamme itsenäisessä historiassa, pitäisi tehdä huomattavasti suuremmalla enemmistöllä eduskunnassa ja siten kansan tuella. Tosiasia on, että ihmiset ovat saaneet tarpeekseen. Viikoittain törmään kysymykseen – milloin tämä loppuu?

Mikä sitten on teidän reseptinne? Miltä RKP:n soteuudistus näyttää? Tämäkin kysymys ansaitsee vatsauksen. Perusfilosofiamme on selvä. Ei hajoteta sitä mitä toimii, vaan hoidetaan asiat jotka eivät toimi! Fix it, don’t mix it!

Mitä tarvitsemme nyt – uutta hallinnon tasoa vai useampia lääkäreitä terveyskeskuksiin? Vastaus on itsestään selvä, lisää lääkäreitä. RKP:n mielestä tarvitaan sote-uudistus, mutta emme kannata maakuntia vahvalla valtionohjauksella, Hallituksen malli on erityisen kohtalokas Uudenmaan noin 1,7 miljoonalle asukkaalle. Siksi tarvitaan erillisratkaisu, myös demokratian kannalta.

Antakaa kuntien myös tulevaisuudessa huolehtia vanhustenhuollosta ja muusta sosiaalihuollosta. Siellä löytyy paikallistietämys ihmisistä, siellä on yhteys päättäjiin. Tänä päivänä on tietysti myös ongelmia kuntien vanhustenhuollossa. Tätä ei pidä lakaista maton alle, vaan tietenkin parannettava. Mutta kuka uskoo vakavasti, että kotihoito paranee siirtämällä se maakuntiin? Pääministeri Sipilä, miksi kunnat, joissa asiantuntemus löytyy, eivät saa järjestä sosiaalihuoltoa?

Terveydenhuolto voitaisiin esimerkiksi siirtää nykyisiin sairaanhoitopiireihin jotka tänä päivänä huolehtivat erikoissairaanhoidosta. Silloin myös yhteistyö terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä toimisi paremmin. Miljoonien eurojen pumppaaminen niin sanottuihin pilottihankkeisiin tai uuteen hallintoon voisi mieluummin käyttää lääkärien palkkaamiseen terveyskeskuksiin.

Liittyen erikoissairaanhoitoon – RKP ei ajaisi alas sairaalaverkkoamme. Me säilyttäisimme pienempien sairaaloiden normaalin päiväkirurgian. On kyse oikeudenmukaisuudesta, että leikkauksia saisi jatkaa Porvoossa, Raaseporissa, mutta myös Pietarsaaressa ja Iisalmessa. Me myös varmistaisimme, että täyden päivystyksen sairaaloita olisi tasapuolisesti koko maassa, ilman mielivaltaisia rajoituksia. Jos saisimme päättää, Vaasan sairaalalla olisi tietenkin täysi ympärivuorokautinen päivystys.

Haluan myös sanoa selkeästi. RKP haluaa enemmän valinnanvapautta terveydenhuollossa lyhentämään jonoja. Valinnanvapausmallin tulisi täydentää julkista sektoria sen sijaan, että se sekoitta terveydenhuollon täydellisesti. Hallituksen byrokratiamallin sijaan olisi viisasta lisätä valinnanvapautta asteittaan esimerkiksi alueellisilla kokeiluilla, jotka sitten arvioidaan ennen kuin yksi malli sementoidaan koko maahan.

Aina löytyy vaihtoehtoja, vaikka hallitus väittäisi muuta. ”Jotain pitää tehdä” tai ”emme voi jättää uudistusta tekemättä nyt” eivät ole hyväksyttäviä argumentteja huonon uudistuksen tekemiseksi.

Haluan vielä sanoa selkokielellä: Ruotsalainen kansanpuolue ei tue hallituksen sote-uudistusta. Ja sanon myös, että emme harjoita helikopterikauppoja.

Hyvä puoluekokous,
Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista ja asiat eivät aina mene suunnitelulla tavalla. Vaikka kuinka haluaisi tai yrittäisi. Siksi tarvitsemme turvallisuutta. Turvaverkko joka pelastaa, jos liukastumme elämän polulla, turvaverkko, joka pitää huolen siitä, että kukaan ei putoa väliin. Kaikki ansaitsevat kohtuullisen toimeentulon.

Sosiaaliturva on RKP:lle perusperiaate. Mutta käsi kädessä sen kanssa kulkee myös toinen perusperiaate. Työn vastaanottamisen pitäisi aina olla kannattavampaa, kun siitä kieltäytyminen. Työnteon pitäisi aina olla kannattavaa. Tänä päivänä asia ei valitettavasti aina ole näin. Voi syntyä tilanteita jossa työn vastaanottaminen johtaa tukien menettämiseen - ja vaarana on, että tuensaajalle jää vähemmän käteen verrattuna siihen, jos hän ei ollenkaan ollut töissä. On sanomattakin selvää, että näin ei voi olla. Myös tässä on kyse turvasta. Turvasta vastaanottaa työtä, ilman pelkoa jäädä taloudellisesti miinukselle.

Meidän on myös ymmärrettävä, että työelämä on uudistunut ja tulee muuttumaan vielä enemmän tulevaisuudessa, varsinkin digitalisaation ja tekoälyn tuomien mahdollisuuksien myötä. Sosiaaliturvan on siksi elettävä ajassa. On myös tärkeää parantaa osatyökykyisten työllisyyttä. Nykyinen sosiaaliturvamme on rakennettu vuosien ajan, hyvin tarkoitusperin. Kokonaiskuvan puuttuessa ei kuitenkaan ole mikään salaisuus, että nykyinen järjestelmä muistuttaa lähinnä kirjavaa tilkkutäkkiä. Tukimuotoja on niin monta ja ne ovat niin monimutkaiset, että tuhannet ihmiset jotka olisivat oikeutettuja tukiin eivät tänä päivänä nosta niitä.

Sosiaaliturvamme kaipaa uudistusta, se on välttämätöntä. Siksi on aivan selvää, että myös RKP työstää omaa mallia huomispäivän sosiaaliturvaksi. Vähemmän byrokraattinen sosiaaliturva, joka aina kannustaa työntekoon, sosiaaliturva, joka takaa kaikille kohtuullisen toimeentulon ja jossa tukilomakkeiden täyttäminen ei itsessään ole kokopäivätyö.

Hyvä puoluekokous
RKP tulee aina puolustamaan hyvinvointiyhteiskuntaa ja jokaisen oikeutta yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin. Mutta RKP tulee myös aina olemaan rehellinen ja sanomaan ääneen, että hyvinvointi ei kasva tyhjästä. Tai toisella tavalla ilmaistuna: ennen kakun jakamista se pitää leipoa. Vanhaa RKP:läinen tunnuslause pitää vielä paikkaansa.

Kestävän kasvun ja korkean työllisyysasteen kautta voimme taata hyvinvointiyhteiskuntamme myös tulevaisuudessa. Meidän on hillittävä velkaantumista, emme voi antaa tuleville sukupolville suurempaa velkataakka perintönä. Emme myöskään halua nostaa veroja, mutta haluamme yhä useamman veroa maksavan suomalaisen työelämään. Tiedämme myös, että uudet työpaikat syntyvät pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

Hyvät RKP:läiset, lisää yrityksiä, lisää töitä, lisää verotuloja - tässä ovat parhaimman kakun ainekset.
Haluan kuitenkin sanoe, että olen iloinen siitä, että useammat suomalaiset ovat saaneet työtä, pitkälti hyvästä taloudellisesta tilanteesta johtuen. Kunnianhimotaso on kuitenkin vielä nostettava. Tavoitteen pitäisi olla vähintään 75, mutta mieluiten 80 prosentin työllisyysaste. Pohjoismaiset naapurimme ovat onnistuneet tässä, miksi me emme pystyisi siihen?

Onnistuaksemme meidän on käärittävä hihat korkeammalle. Tarvitsemme ajanmukaisia uudistuksia, jotka luovat tarpeeksi joustavuutta sekä työntekijöille että työnantajille.

Haluamme, että useammalla on työ johon mennä! Näin olemme aina ajatelleet, miksi ajattelemme niin?

On kyse siitä, että jokainen löytää yhteenkuuluvuuden tunteen arjessaan. Äskettäin Suomeen muuttaneelle työ voi tukea kotoutumista ja kielen oppimista. Opiskelijalle se voi antaa näköalaa uuteen toimialaan ja tärkeitä kokemuksia elämää varten. Työ voi helpottaa arjen rakennetta ja antaa osallisuuden tunteen.
Työ turvaa henkilön toimeentulon tänään, mutta myös eläkepäiviä ajatellen. Työn vastaanottamisen pitää aina olla taloudellisesti kannattavaa ja sen pitää tuntua lompakossa. Veropolitiikan on kannustettava tähän.

Mitä useampi tekee työtä ja maksaa veroja, sen parempi pohja meillä on hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä.

RKP on tuonut esille monta ehdotusta työllisyyden parantamiseksi.

Olen äärimmäisen ylpeä ehdotuksestamme paremmaksi perhepolitiikaksi. Haluamme, että jokainen lapsi saa tasa-arvoisen ja hyvän alun elämässä, haluamme että vanhemmat voivat joustavammin yhdistää perhe- ja työelämää ja haluamme tasa-arvoisemman palkkapolitiikan. Naisen euro tulisi olla 100 senttiä. Koko yhteiskunta kaipaa uudistusta, mutta hallitus jarruttaa. Hyvät RKP:läiset, mielestäni meidän pitäisi nostaa rima korkealle. Mielestäni tavoitteena tulisi olla, että Suomesta tulee maailman lapsiystävällisin maa!

Hyvät RKP:läiset. Sallimalla paikalliset sopimukset laajemmin helpotamme pienten yritysten mahdollisuuksia työllistää. Tarvitsemme kokonaan uuden keskustelukulttuurin työpaikoille jossa työnantaja ja työntekijä yhdessä keskustellen löytävät ratkaisut. Haluan myös toista esityksemme kansallisesta paremman työhyvinvoinnin ohjelmasta.

Hyvät RKP:läiset, emme voi puhua työllisyydestä, yrittämisestä tai hyvinvoinnista puhumatta verotuksesta. Kaikki nämä kulkevat käsi kädessä.

Ja käsistä puheen ollen. Tarvitsemme veropolitiikan joka antaa tavallisille palkansaajille enemmän käteen. On aina oltava kannattavaa tehdä enemmän töitä. Jos teet enemmän töitä, tulee sen myös näkyä lompakossa. Ainoastaan se on oikeudenmukaista. Lisätyön pitää aina olla kannattavaa!

On oikein keventää työn verotusta, kunhan se tapahtuu sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Tässä saamme tukea OECD:ltä, jonka mielestä työn verotus vieläkin on liian korkea Suomessa.

Tarvitsemme myös veropolitiikkaa, joka kannustaa yrittäjyyttä. Yrittäjällä on oltava turvallinen tunne siitä, että pitkät päivät ja yöt antavat kohtuullisen toimeentulon. Turvallisuudentunne, joka antaa tulevaisuudenuskoa investoida ja palkata lisää henkilökuntaa.

Viime hallituskaudella olimme mukana tekemässä onnistuneen yhteisöveron kevennyksen. Siitä meidän on pidettävä kiinni, ei ole tilaa korotuksille jotka vaikeuttavat yrittäjyyttä.

Monet pienistä ja keskisuurista yrityksistä ovat perheyrityksiä, jossa sujuva sukupolvenvaihdos on edellytys liiketoiminnan jatkumiselle. Tämä on mitä suurimmissa määrin myös työllisyyskysymys. Yksi sukupolvenvaihdoksen suurimmista haasteista on juuri verotus. Otetaan askel eteenpäin ja luovutaan perintö- ja lahjaverosta sukupolvenvaihdosten yhteydessä!

Hyvä puoluekokous,
RKP on se todellinen sivistyspuolue. Suomen historia on täynnä ratkaisevia koulutusuudistuksia, joissa RKP on ollut mukana. Peruskoulu, ammattikorkeakoulut, subjektiivinen päivähoito-oikeus ja opintorahaperusteinen opintotuki, pari mainitakseni. Myös muut puolueet ovat pyrkineet ottamaan sivistyspuolueen titteliä. Eikö niin, Petteri Orpo? Kysyn siksi, onko kyseessä sattuma, että kun RKP ei ole mukana hallituksessa niin subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkautetaan ja opintotukea leikataan voimakkaasti? On kyse arvoista.

Koulutus on yksi vahvimmista perustuksista turvan luomisessa. Turva ykkösluokkalaisille on saada käydä koulua terveessä rakennuksessa ja saada opetusta päteviltä opettajilta. Turvaa opiskella yliopistossa perhetaustastasi riippumatta. Turvaa saada mahdollisuus jatkokoulutukseen uuden työn saamiseksi.

Sivistys, koulutus ja tutkimus ovat Suomen menestyksen avaimet. Meidän on panostettava osaamiseen, jotta Suomi menestyisi.

Seuraavan hallituksen on otettava aivan toisenlainen ote koulutuksesta. Meidän on nostettava koulutus kansalliseksi prioriteetiksi.

Korkealuokkainen ja maksuton koulutus on tärkein tae, jotta kaikilla, taustastaan riippumatta, olisi samat edellytykset menestyä elämässä. Siksi jokaisella yli kolmivuotiaalla lapsella tulisi olla oikeus neljään tuntiin maksutonta varhaiskasvatusta päivässä. Peruskoulussa meidän tulee estää, etteivät erot koulujen ja kuntien välillä lisäänny. Tasa-arvon turvaaminen koulutuksessa on yksi tärkeimmistä tulevaisuudenkysymyksistämme.

Kaikilla tulisi olla mahdollisuus kouluttautua persuskoulun jälkeen. Kodin taloudellinen tilanne ei saa olla kenellekään esteenä suorittaa lukio tai ammatillinen koulutus. Meidän on pidettävä huoli, ettei kukaan putoa väliin.

Viime aikoina kysymys lukukausimaksuista on taas noussut esille julkisuudessa. Haluan siksi sanoa selkokielellä: RKP ei hyväksy lukukausimaksuja! Korkeakoulutuksen tulee pysyä maksuttomana. Haluamme enemmän tasa-arvoa, emme vähemmän.
Hyvä puoluekokous, on pienen yhteenvedon aika. Suomalainen politiikka tarvitsee enemmän kunnianhimoa. Tarvitsemme uudistusta. Seuraavan hallituksen pitäisi mielestäni uudistaa sosiaaliturva, perhevapaat, varhaiskasvatus ja verotus yhtenä kokonaisuutena. Lasten ja perheiden vuoksi. Mutta myös sen vuoksi, että edellytykset työllistyä ja vastaanottaa töitä paranisivat.

Hyvät RKP:läiset,
Turvaa on myös, että jokainen suomalainen voi luottaa siihen, että saa palvelua omalla äidinkielellään. Ollessamme oppositiossa olemme valitettavasti joutuneet listaamaan ruotsin kieleen tehtyjä heikennyksiä. Valitettavasti lista on pidentynyt. On ilmiselvää, ettei kellään hallituksen riveistä ole ymmärrystä mitä ruotsinkielisyys tarkoittaa Suomessa. Maamme yhteiskunnan ilmapiirillä on merkitystä, kun nuoret valitsevat asuinpaikkansa. Meidän on luotava ilmapiiri, jotta ulkomaille muuttaneet tulevat takaisin jonain päivänä. Hyvät RKP:läiset, yksi asia on aivan selvä – ruotsin kielen huononnukset eivät olisi tapahtuneet, mikäli RKP olisi ollut hallituksessa.

Haluan kuitenkin nostaa esille kaksi myönteistä asiaa. Ensimmäisestä ministeri Häkkänen ansaitsee kiitoksen. Laajan RKP-työn ansiosta saimme hänet ymmärtämään, että tulevaisuudessakin on oltava mahdollisuus tehdä tuomioistuinharjoittelu ruotsin kielellä kaksikielisissä käräjäoikeuksissa. Toiseksi on kyse kielikokeilusta. Yksikään kunta ei halua olla mukana kokeilussa. Vanhemmat ja kunnalliset päätöksentekijät olivat hallitusta viisaimpia. Hyvä ministeri Terho, suunnitelmasi ei mennyt kuten Strömsössä.

Hyvät RKP:läiset,
Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen hallituksen epäinhimillisestä maahanmuuttopolitiikasta. Se näkyy esimerkiksi Loviisan ainutlaatuisessa kansanliikkeessä, jossa kaupunkilaiset ja kaupunki asettuivat karkotusuhan alla olleen perheen taakse. Ympäri maata näemme suomalaisia jotka vapaaehtoisesti osallistuvat vastamuuttaneiden kotoutumiseen, koulutukseen, työllisyyteen ja ennen kaikkea niiden viihtymiseen. Tiedän, että myös moni tässä salissa kuuluu siihen ryhmään. Kiitos! Te osoitatte, että Suomi on inhimillinen maa joka välittää kanssaihmisistään. Samalla haluan sanoa, että on täysin kohtuutonta, että meidän hallitus ei ota maahanmuuttopolitiikkaa vakavissaan. Nyt tarvitaan todellakin kurssinmuutosta!

Hyvä puoluekokous,
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on täysin ratkaisevaa, jotta voimme pitkällä tähtäimellä taata turvallisuuden sekä täällä kotona että kansainvälisesti. Se on aikamme suurin haaste. Tai kuten Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi, ”ei ole varasuunnitelmaa”.

Pienentääkseen haitallista jalanjälkeämme tällä hienolla planeetallamme tarvitsemme laajoja toimenpiteitä. Meidän pitäisi keskustella miten voimme vähentää haitallisten aineiden käyttöä, kuten esimerkiksi fossiiliset polttoaineet ja muovi. 10 miljoonaa tonnia muovia päätyy vuosittain mereen- se vastaa 700 miljardia muovipulloa! Kuvitelkaa tämä! Olen kevään aika huomannut, että ainakin RKP:n valtuustoryhmät Helsingissä ja Turussa ovat olleet proaktiivisia ja jättäneet aloitteita muovin vähentämisestä. Kiitos siitä!

Ilmastonmuutoksen kamppailussa meidän on myös kehitettävä teknologiaa joka auttaa meitä vähentämään energian, säilömään energiaa paremmin ja panostamaan innovaatioihin. Siksi on äärimmäisen tyhmää leikata juuri koulutuksesta ja tutkimuksesta.

Hyvä puoluekokous,

Epävarmoina aikoina on tärkeää tuntea itsensä turvalliseksi, siitä huolimatta, että turbulenssi ravistelee kansainvälistä yhteisöä. Suomen paikka on lännessä ja lähimmät kansainväliset yhteistyökumppanimme ovat muut pohjoismaat. Pohjoismaissa voimme tehdä vielä enemmän yhdessä. Siksi olen iloinen, että RKP-aloitteemme pohjoismaisesta sähköisestä henkilöllisyydestä on ottanut isoja askelia eteenpäin. Kysymys jonka parissa olen itse saanut työskennellä Pohjoismaisessa neuvostossa. Monet Pohjoismaissa olevista rajaesteistä voisivat helpottua tai poistua kokonaan, jos tunnistautuminen olisi helpompaa.

Ensi vuonna meillä on EU-vaalit. Me RKP:ssä haluamme, että EU on yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja muualla maailmassa. EU:n tulisi keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan, ilmastoon ja osaamiseen. Me RKP:ssä haluamme Suomen osallistuvan aktiivisesti ja rakentavasti EU-yhteistyöhön.

Entisenä oikeusministerinä näen äärimmäisen tärkeänä oikeusvaltioperiaatteen ja demokraattisten perusoikeuksien suojelun. Siksi komission ehdotus vähentää tukia niiltä jotka eivät noudata sääntöjä on tervetullut. On myös tärkeää, että maataloustuet turvataan riittävällä tasolla.

RKP on Suomen EU-ystävällisin puolue. Siksi olen iloinen, että meillä on yksi Euroopan parlamentin vaikutusvaltaisimmista parlamentaarikoista- meidän oma Nicke, joka saa tuloksia aikaan Suomen hallituksen epäselvästä EU-politiikasta huolimatta. Tässä vaiheessa sinä Nicke ansaitset ison kiitoksen. Nicke, sinä teit presidentinvaaleissa ison suorituksen. Sinä laajensit keskustelua. Se olit sinä, joka nostit sen korkeammalle tasolle. Nicke, kiitos panoksestasi RKP:n, Suomen ja Euroopan hyväksi!

Hyvä puoluekokous,

Hyvä puoluekokous,
Kun minulla tänään on ilo johtaa maailman parasta puoluetta, joka merkitsee niin paljon kaikille meille avointa, kaksikielistä Suomea puolustaville, on minulle erittäin selvää, että meitä tarvitaan myös koko maamme tulevan kehityksen kannalta. Meitä tarvitaan pitämään ruorista tukevasti kiinni, jotta Suomi-alus ohjataan takaisin oikeaan suuntaan.

Siksi on aika siirtää katseet ensi vuoden huhtikuulle, jolloin eduskuntavaalit järjestetään. Me voitetaan ne vaalit! Siihen meillä on kaikki mahdollisuudet. Ei vähintään siksi, että eduskuntavaalituloksemme 2015 oli paras sitten vaalien 1991 ja kolmanneksi paras ikinä äänissä mitattuna. Vuoden 2017 kunnallisvaalituloksemme oli äänissä mitattuna paras sitten 1996 ja EU-vaalit 2014 oli kokonaisuutena RKP:n parhaat vaalit. Meillä on nyt kaikki edellytykset tehdä vielä paremmin. Tavoitteemme pitää olla korkealla. Me teemme parhaimmat eduskuntavaalit ikinä äänissä mitattuna! Ja RKP:n katkeamaton ketju Suomen parhaista europarlamentaarikoista tulee jatkumaan. On itsestään selvää, että RKP tulee olemaan voittaja, jos maakuntavaalit joskus ylipäätänsä järjestetään. Olemme valmiita!

Päätän tämän palaamalla siihen mistä aloitin. Lapsena Mässkärillä minulla oli unelmia. Monta vuotta myöhemmin minulla on vieläkin unelmia. Unelmoin siitä, että tulevilla sukupolvilla olisi vielä paremmat oltavat. Unelmoin puhtaammasta ympäristöstä ja hyvinvoivimmista ihmisistä. Että meillä olisi tasapainoinen talous, että kaikilla lapsilla olisi samat mahdollisuudet ja, että tytöt ja naiset kaikkialla maailmassa saisivat koulutusta ja tuntisivat turvaa.

Uskon, että on tärkeää uskaltaa unelmoida tulevaisuudesta vanhoihin jälkiin juuttumisen sijaan. Että ennakkoluulottomasti uskallamme suunnata katseemme eteenpäin.

Tai kuten Robert Kennedy ilmaisi asian: ”Jotkut ihmiset näkevät asioita sellaisina kuin ne ovat ja kysyvät miksi, minä unelmoin asioista, joita koskaan ei ole ollut ja kysyn, miksi ei?” Unelmoikaamme yhdessä Suomesta, jossa kaikki tuntevat turvaa, jossa kaikki täyttyvät tulevaisuudentoivosta. Mutta sen lisäksi, varmistakaamme yhdessä, että näistä unelmista tulee totta! Kiitos!