RKP:llä onnistunut ehdokasasettelu

05.03.2019 klo 13:57
Ruotsalainen kansanpuolue lähtee eduskuntavaaleihin erittäin vahvoilla ehdokaslistoilla. RKP:llä on yhteensä 98 ehdokasta yhdeksässä vaalipiirissä.

– Ensimmäistä kertaa RKP:llä on omia ehdokkaita Varsinais-Suomen, Helsingin, Uudenmaan ja Vaasan vaalipiirien lisäksi myös Pirkanmaan, Hämeen, Lapin, Satakunnan ja Oulun vaalipiireissä. Meillä on nyt ehdokkaita useammassa vaalipiirissä kuin koskaan aikaisemmin, RKP:n puoluesihteeri Fredrik Guseff sanoo.

– Ehdokasasettelumme on täydellinen. Meillä on tasainen sukupuoli- ja ikäjakauma, hyvä maantieteellinen kattavuus ja ennen kaikkea pätevät ehdokkaat. RKP:llä on kaikki edellytykset saavuttaa historiallisen hyvä vaalitulos, Guseff sanoo.

RKP:llä on ensimmäistä kertaa enemmän naisia kuin miehiä ehdokaslistoilla, kun naiset muodostavat 53% ehdokkaista. Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen tavoite on tehdä äänissä mitattuna kaikkien aikojen paras eduskuntavaalitulos. Tähtäimessä on vähintään 5 prosentin kannatus sekä puolueen eduskuntapaikkojen lisääminen. Puolue pyrkii saamaan kaksi lisäpaikkaa.

– Nykyisen hallituksen politiikka on johtanut siihen, että RKP:n perinteisten alueiden ulkopuolella asuvat ihmiset ovat suuressa määrin ottaneet yhteyttä antaakseen puolueelle tukensa. RKP on liberaali puolue, jolla on jalat tukevasti maassa ja suuri sosiaalinen sydän; RKP ajaa myös vastuullista talouspolitiikkaa, joka vastaa nyt olemassa oleviin tarpeisiin. RKP tulee aina puolustamaan ruotsin kieltä ja kaksikielistä Suomea. Mutta puolueen politiikka ulottuu niin paljon laajemmalle ja moni suomenkielinen äänestäjä on huomannut tämän nyt. RKP on se vaihtoehto, jota Suomi nyt tarvitsee, RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

Nykyinen hallitus on tehnyt äärimmäisen huonoa työtä ruotsin kielen kannalta ja kevään eduskuntavaalit tulevat olemaan tärkeässä roolissa kaksikielisen Suomen kannalta. Mutta, kyse on myös muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollosta, koulutuksesta ja ilmastosta.

– Millaisessa Suomessa haluamme elää? Minkälaisen tulevaisuuden haluamme antaa lapsillemme ja ikäihmisillemme? Paras tapa olla mukana vaikuttamassa on äänestää. Olen äärimmäisen ylpeä kaikista RKP:n hienoista ehdokkaista, Henriksson lopettaa.