29.5.2024

Euroopan nuoret ansaitsevat hyvän vaihto-ohjelman

1 Minutes

Julkistettu muun muassa Kalevan-lehdessä 29.5.2024.

Toimiessani opetusministerinä olen tavannut monia nuoria opiskelijoita. Yksi heidän keskeisistä viesteistään on ollut se, että mahdollisuus opiskella ja suorittaa harjoittelujakso toisessa EU-maassa koetaan hyvin tärkeäksi. Tämä on viesti, johon suhtaudun suurella vakavuudella. On ollut hienoa nähdä nuorten innostus, kun he ovat saaneet kertoa kokemuksistaan.

Vakaan Euroopan luominen edellyttää, että EU on osaava ja vapaasti ajatteleva, ja että kansalaiset kokevat yhteenkuuluvuutta. Osaava EU on menestyvä EU. Lisäämällä keskinäistä ymmärtämystä ja luomalla eurooppalaista yhteenkuuluvuutta vahvistamme myös unionia.

Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kaikkialla unionissa nuorilla on mahdollisuus lähteä vaihtoon ja tavata uusia ihmisiä, oppia uusia kieliä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Se luo eurooppalaisempaa identiteettiä ja vahvistaa samalla akateemista ajatustenvaihtoa. EU:n opiskelijavaihto-ohjelma ERASMUS+ on loistava ohjelma, joka tarjoaa nuorille tämän mahdollisuuden. Ensi kaudella on jatkettava ERASMUS+ -vaihto-ohjelman vahvistamista. Näin tarjoamme mahdollisuuksia koulutukseen, opiskeluun tai harjoitteluun ulkomailla.

Suomessa on kuitenkin havaittavissa huolestuttava kehitys, jossa yhä harvempi korkeakouluopiskelija lähtee vaihto-opiskelijaksi. Tämä on väärä suunta aikana, jolloin meidän pitäisi vahvistaa eurooppalaista yhteisöä. Siksi myös täällä Suomessa on hyvä rohkaista nuoria tarttumaan ERASMUS+ -ohjelman mahdollisuuksiin, ja purkaa mahdollisia esteitä. Osaavalla Euroopalla edistämme sosiaalista ja ekologista kestävyyttä sekä kehitetään vihreän ja digitaalisen siirtymän edellyttämiä ratkaisuja.

Vaihto-opiskelu lisää ymmärrystä muita kohtaan ja vahvistaa siten EU:ta. ERASMUS+ on yksi EU:n konkreettisimmista menestystarinoista, johon jokaisen nuoren on voitava osallistua. Sen eteen haluan itse tehdä kovasti työtä.

Anna-Maja Henriksson

RKP:n puheenjohtaja, eurovaaliehdokas