Olen tullut siihen pisteeseen, että tuntuu erittäin vapauttavalta kertoa, etten tule asettumaan ehdolle puolueen puheenjohtajaksi seuraavilla puoluepäivillä.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ei tule asettumaan ehdolle puolueen puheenjohtajaksi seuraavilla puoluepäivillä. Hän kertoi asiasta lehdistötilaisuudessa tiistaina 27.2.
– Olen tullut siihen pisteeseen, että tuntuu erittäin vapauttavalta kertoa, etten tule asettumaan ehdolle puolueen puheenjohtajaksi seuraavilla puoluepäivillä. Annan ilolla kapulan eteenpäin ylpeänä siitä kaikesta, mitä olemme yhdessä tehneet sekä siitä hienosta kansanliikkeestä, joka RKP on ja tulee olemaan tulevaisuudessa, Henriksson sanoo.
Henriksson valittiin puolueen puheenjohtajaksi kesäkuussa 2016. Hän on johtanut RKP:tä menestykseen kahdessa kuntavaalissa, yhdessä aluevaalissa, yhdessä EU-vaalissa ja kahdessa eduskuntavaalissa. Edellisissä eduskuntavaaleissa RKP onnistui pitämään kaikki paikkansa eduskunnassa.
– Minulla on ollut ilo olla mukana kehittämässä RKP:tä ja Suomea pian 8 vuoden ajan puolueen puheenjohtajana ja olen neuvotellut meidät kahteen hallitukseen. Nyt minulla on kunnia toimia maamme opetusministerinä – tehtävä, jossa viihdyn hyvin. Mutta kaikella on aikansa, Henriksson toteaa.
Henriksson muistuttaa, että puolueella on edessään paljon työtä. Henriksson tähtää nyt innolla EU-vaaleihin, joista tulee myös viimeiset vaalit, jotka hän johtaa RKP:n puheenjohtajana.