3.2.2024

Henriksson: Tulevaisuuden hyvinvointivaltion turvaamiseksi tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa

1 Minutes

Maamme Puheetouskasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi riippuvat myös siitä, että enemmän ihmisiä haluavat tulla Suomeen töihin, sekä terveydenhuollossa että muilla aloilla.

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson korosti puheessaan RKP:n puoluevaltuustolle Turussa 3. helmikuuta kestävien ratkaisujen tarvetta sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä osaavan työvoiman tarvetta.
 
– Tällä hetkellä terveydenhuollon tilanne on yksi niistä aiheista, joihin liittyen saan eniten yhteydenottoja. Sosiaali- ja terveysalan huutava henkilöstöpula ja liian pitkät hoitojonot aiheuttavat isoja haasteita. Samanaikaisesti moni on huolestunut siitä, miten ja mistä saa tulevaisuudessa hoitoa. Meidän tehtävä on varmistaa, että kaikkien oikeus yhdenvertaiseen terveydenhoitoon turvataan jatkossakin, sanoo Henriksson.
 
– Esimerkiksi yöpäivystysten sulkeminen ei vähennä hoidon tarvetta. Terveysongelmia ei voi aikatauluttaa niin, että ne ilmenevät ainoastaan päiväsaikaan. Mikäli etäisyydet hoitoon pitenevät, potilasturvallisuus heikkenee. Päinvastoin, hoidon tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Hallituksen toimenpiteet opiskelupaikkojen lisäämisen ja parempien työolosuhteiden sekä kansainvälisen rekrytoinnin osalta on toteutettava mahdollisimman nopeasti, Henriksson jatkaa.

– Maamme Puheetouskasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi riippuvat myös siitä, että enemmän ihmisiä haluavat tulla Suomeen töihin, sekä terveydenhuollossa että muilla aloilla. Meidän on aidosti tarkasteltava kaikkia työperäisen maahanmuuton esteitä. On esimerkiksi selvästi lannistavaa, jos voi joutua poistumaan maasta kolmen kuukauden työttömyyden takia, sanoo Henriksson.

– Siksi olen tyytyväinen siihen, että pääministeri Orpo vahvisti tänä aamuna, että kaikki neljä hallituspuoluetta ovat päässeet sopimukseen niin sanotun kolmen kuukauden säännön muuttamisesta. Asiantuntijoilla on jatkossa kuusi kuukautta aikaa etsiä uutta työtä, minkä puolesta RKP on tehnyt aktiivisesti työtä. RKP:n tavoitteena on, että kaikkia ulkomaalaisia työntekijöitä kohdellaan jatkossa samalla tavalla, Henriksson päättää.