Ilkka-Pohjalainen: Suomi tarvitsee kasvua
Kolumni julkaistiin Ilkka-Pohjalaisessa 19.2.2023.
Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Talouden osalta me RKP:ssä näemme, että keskeisintä on saada aikaan kasvua ja nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin. Tavoitteena tulisi olla kahden prosentin vuosittainen kasvu. Enemmän työssä käyviä ihmisiä tarkoittaa enemmän verotuloja hyvinvointiyhteiskuntamme ja palveluiden ylläpitämiseksi. Yhden prosentin korotus työllisyysasteessa on noin miljardi euroa enemmän valtion kassassa.
On hyvä muistaa, että työpaikat syntyvät pääasiassa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Siksi yrityksemme tarvitsevat parhaat mahdolliset edellytykset menestyäkseen. Suomen kilpailukyvystä on pidettävä huolta. Verotuksen on kannustettava yrittäjyyteen ja työntekoon. Työn tai yrittäjyyden verotusta ei siksi missään nimessä tule kiristää ensi vaalikaudella.
Yksi suurimmista kasvun esteistä tällä hetkellä on työvoimapula. Todella monet yritykset ja alat kärsivät tällä hetkellä akuutista työvoimapulasta. Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen on yksi maamme kohtalonkysymyksistä. Tarvitsemme paljon enemmän työperäistä maahanmuuttoa. Nyt on viimeinkin aika poistaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinta! RKP on ajanut tätä jo pitkään ja tulemme määrätietoisesti jatkamaan tätä ensi vaalikaudella. On aivan selvää, että viranomaisten sijaan yritykset itse tietävät parhaiten mitä työntekijöitä ne tarvitsevat.
Minulla on tapana sanoa, että toimivat liikenneyhteydet ja infrastruktuuri ovat kaiken A ja O vientivetoiselle elinkeinoelämällemme. Teiden, rautateiden, satamien ja lentokenttien on oltava kunnossa ja toimittava. Mutta on hyvä muistaa, että asiat eivät tapahdu itsestään. Tärkeät liikennehankkeet eivät etene ilman aktiivista ja usein pitkäaikaista vaikuttamistyötä.
Tälläkin vaalikaudella RKP on tuloksellisesti ajanut Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kannalta tärkeitä hankkeita. Valtatie 8 on yksi maamme tärkeimmistä teistä. Tien varrella asuu runsaat 850 000 ihmistä ja sen lähettyvillä on noin 400 000 työpaikkaa. Tärkeä osa maamme energiantuotannosta sijaitsee valtatien 8 läheisyydessä. Me RKP:ssä olemme pitkään tehneet töitä sen eteen, että valtatie 8 saisi lisää ohituskaistoja ja että tiestä tehtäisiin turvallisempi. Ja me onnistuimme! Tällä hallituskaudella valtatien 8 parannuksiin on myönnetty määrärahoja. Tärkeä onnistuminen oli myös panostus rautatien nopeuttamiseksi Seinäjoen ja Vaasan välillä.
Yksi vaalikauden tärkeimmistä päätöksistä Pohjamaan kannalta on Vaasan keskussairaalan laaja päivystys. Minulle ja RKP:lle oli täysin mahdotonta ajatella, että Vaasan keskussairaala ei olisi yksi maamme laajan päivystyksen sairaaloista. Teimme tämän eteen viime vaalikaudella hartiavoimin töitä ja jatkoimme sitä hallitusneuvotteluissa. Ja olen todella tyytyväinen, että laaja päivystys on nyt saatu. Nämä esimerkit osoittavat, ettei ole yhdentekevää ketkä istuvat tekemässä päätöksiä eduskunnassa. RKP tulee myös jatkossa tekemään työtä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan puolesta.
Lopuksi vielä vähän henkilökohtaisempi näkökulma Vaasan keskussairaalasta sekä hoidosta ja hoivasta yleensä. Pelatessani vähän aikaa sitten tennistä perheeni kanssa kaaduin niin pahasti, että loukkasin polveni ja käsivarteeni tuli murtuma. Käteni oli leikattava. Olen erittäin kiitollinen saamastani laadukkaasta hoidosta sekä Pietarsaaren sairaalassa että Vaasan keskussairaalassa.
Hoitoon ja hoivaan on panostettava myös jatkossa!
Anna-Maja Henriksson
Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja