Suomi on hyvä maa asua ja elää. Kuitenkin meillä on myös ongelmia. Tämä näkyy muun muassa lastensuojelussa sekä meidän väkivaltatilastoissamme.
Suomi on hyvä maa asua ja elää. Kuitenkin meillä on myös ongelmia. Tämä näkyy muun muassa lastensuojelussa sekä meidän väkivaltatilastoissamme. Onneksi tänään pystytään puhumaan lähisuhdeväkivallasta ja sen aiheuttamasta pahoinvoinnista. Näin tapahtui mm. nyt viikolla pidetyssä presidenttifoorumissa.
Vuonna 2007 parisuhdeväkivaltaan kuoli 26 naista. Riski tulla surmatuksi parisuhteessa on Suomessa yli kaksinkertainen verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Hollantiin. Vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen perusteella 43,5 % prosenttia 18-74 vuotiaista naisista olivat joutuneet vähintään kerran 15 vuotta täytettyään, miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallan uhkailun kohteeksi. Parisuhdeväkivaltaa nykyisessä suhteessaan oli kokenut 20 prosenttia. Kyseessä on siis vakava yhteiskunnallinen ongelma.
Inhimilliselle kivulle ja tuskalle emme voi määrittää hinPuheetappua. Kuitenkin voimme todeta että lähisuhdeväkivalta maksaa yhteiskunnalle miljoonia euroja vuosittain. Esimerkiksi vuonna 2002 arvioitiin, että naisiin kohdistuva väkivalta maksoi Suomelle n. 91 miljoonaa euroa. Kustannukset syntyivät työssä poissaoloista, hoitokustannuksista ym. Tänään liikutaan varmasti 100 miljoonan euron tasolla.
Lapsen asema kodissa, jossa väkivallan käyttö kuuluu arkeen, on erittäin vaikea. Meidän jokaisen, ei vähintään lasten, pitäisi saada tuntea olonsa turvalliseksi omassa kodissamme, sukupuolesta tai iästä riippumatta. Traagista on myös se, että kotona opittu väkivaltainen käytös usein myös periytyy seuraavalle polvelle. Me aikuisethan olemme lastemme esimerkkejä.
Ei ole olemassa ihmelääkettä, jolla väkivalta voidaan poistaa yhteiskunnastamme. Mutta yleensä on niin, että jos oikein yrittää, on myös mahdollista päästä ellei päämäärään niin ainakin sen lähelle. Se vaatii tahtoa ja sitoutumista monella tasolla.
Itse olen vakuuttunut siitä, että tarvitsemme monenlaisia toimenpiteitä, lainsäädännöllisiä, ennaltaehkäiseviä, uhrin asemaa helpottavia, asenne – ja tasa-arvokasvatusta. Väkivaltaisuutta ei voi säätää lailla katoavaksi kokonaan, mutta lainsäädännöllä voimme vaikuttaa, näyttämällä mitä on hyväksyttävää, mitä ei. Lasten kurittamisen kieltäminen on tästä hyvä esimerkki.
On korkea aika muuttaa lakia niin, että mikään pahoinpitelyn muoto joka esiintyy perhe- ja lähisuhteessa, ei ole koskaan asianomistajarikos, vaan on aina yleisen syytteen alainen rikos. Myös raiskausrikosten rangaistusasteikot tulisi kiristää. Yleinen oikeustajunta tulee muuten kärsimään, ja luottamus oikeusvaltioon uhkaa heikentyä.
Lähestymiskieltoon tulisi yhdistää pakollinen ”hoito ja kuntoutus-ohjelma” kiellon saaneelle, mahdollisesti myös elektroninen valvonta. Espanjassa tämä on tietojen mukaan tuottanut hyvää tulosta.
Riippumatta siitä kuinka paljon lakeja säädämme kaikki silti pohjautuu ihmisten asenteisiin. Lyöminen ei koskaan saisi olla ”machoa” saati sosiaalisesti hyväksyttävää. Ihmisen lyöminen ei ole erityisen sankarillinen teko.
Ponnistelussa väkivallattoman Suomen puolesta tarvitsemme miehet mukaan ja hyviä miehekkäitä esikuvia. Kulttuuri- urheilu ja tasa-arvoministeri Stefan Wallin on hyvä esimerkki, mutta lisää hyviä esimerkkejä tarvitaan. Sopiva naisväkivaltaa vastustavan kampanjan keulahahmo voisi olla vaikkapa yksi jääkiekkoleijonista tai miksei koko joukkue!
Anna-Maja Henriksson
