Meillä jokaisella on varmaan kokemuksia siitä miten terveydenhoito maassamme toimii, silloin kun me sitä tarvitsemme. Itse en tule koskaan unohtamaan, miltä tuntui viisivuotiaana olla kaukana kotoa ja poissa oman perheen luota, yksin Helsingin Korvaklinikalla noin viikon verran. Vaikeinta ei ollut, että oli äitiä ikävää, vaan vaikeinta oli, että hoitajat eivät puhuneet ruotsia, ja minun piti yrittää saada heidät ymmärtämään mitä tarkoitin. Onneksi olin mummolassa jo oppinut jonkin verran suomea. Näin aikuisena voin vain todeta, että kokemus oli siinä mielessä hyödyllinen, etten tule koskaan unohtamaan kuinka tärkeätä on, että päätöksenteossa pidetään huolta siitä, että palvelut pitäisi voida taata käytännössä myös molemmilla kotimaisilla kielillä, suomeksi ja ruotsiksi.
Siitä lähtien, kun lähdin kunnolla politiikkaan vuonna 1997, olen ollut vahvasti mukana sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa päätöksenteossa. Olen ollut ajamassa Pietarsaaren terveyskeskuksen sekä Malmin sairaalan yhdistämistä ja muutama vuosi sitten siihen yhdistettiin myös koko alueen sosiaalitoimi. Voidaan siis sanoa, että Pietarsaaren seudulla (noin 50.000 asukasta) on jo tavallaan toteutettu sosiaali- ja terveydenhuollon täysintegraatio. Toki erikoissairaanhoidon osalta (kaikkea ei voida tehdä itse, eikä se olisikaan viisasta) tarvitaan myös Vaasan ja jonkin verran Kokkolan keskussairaalan palveluita.
Edellisellä kaudella olin sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän jäsen, ja nyt minulla on kunnia edustaa eduskuntaryhmääni mm parlamentaarisessa sote-seurantaryhmässä. Joten perspektiiviä on kertynyt, ja siinä matkan varrella on potilaskokemuksia tullutkin lisää. Ylipäänsä voin todeta, että palvelut omassa kaupungissani ovat toimineet hyvin. Äärettömän arvokasta on ollut, että sairaalassa on ollut oma lastenosasto ja ympärivuorokautinen yleispäivystys.
Eduskunnassa vallitsee yksimielisyys siitä, että tarvitsemme Sote-uudistuksen. Meidän on tehtävä muutoksia, jotta pystymme takaamaan yhdenvertaiset mahdollisuudet jokaiselle suomalaiselle korkeatasoisen hoidon ja hoivan saamiseen. Tarvitsemme sote-uudistuksen ihmisten välille syntyneiden erojen tasoittamiseksi.
OECD julkaisi äskettäin sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan raportin. Siitä ilmenee, että perusterveydenhuollon palvelujen saatavuus on ongelmallisempaa Suomessa kuin muissa pohjoismaissa. Tähän pitäisi nyt toden teolla kiinnittää huomiota. Olen kuitenkin nyt hyvin huolissani siitä, että hallituksen ajamaa uudistusta ajetaan erikoissairaanhoidon ehdoilla, koska uskotaan, että siinä olisi suurimmat säästöt saavutettavissa. Vaarana on, että sekä sosiaalihuolto että perusterveydenhuolto jäävät peräksi kulkijoiksi.
Keskustelua seuratessa vaikuttaakin välillä siltä, että uudistus on tehtävä pelkästään kustannusten säästämiseksi. Uudistus ei kuitenkaan saisi johtaa sairaaloiden lakkauttamiseen ja eriarvoisuuden lisääntymiseen. Tässä yhteydessä on myös hyvä kääntää katse muihin pohjoismaihin.
Ruotsissa on lähes 60 sairaalaa, joissa on ympärivuorokautinen kirurginen päivystys, Norjassa 39 ja Tanskassa 25 sairaalaa. Hallitus haluaa Suomeen ainoastaan 12 sairaalaa, joissa on täysimittainen ympärivuorokautinen päivystys. Maantieteellisesti paljon pienemmällä Tanskalla on kaksi kertaa enemmän ja Norjalla kolme kertaa enemmän sairaaloita, joissa on päivystys ja synnytyksiä. Molemmissa maissa on sunnilleen yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa. Kun onnettomuus tapahtuu, loppupäässä kyse on ajasta. Tämä tarkoittaa mahdollisimman nopeaa hoitoon pääsyä. Jotta tässä onnistuttaisiin, on turvattava pelastushelikoptereiden, ambulanssien ja riittävän lähellä olevien sairaaloiden saatavuus.
Lopuksi totean, että potilaan näkökulmasta olisi korkea aika saada aikaiseksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä. Jo sillä parannettaisiin merkittävästi terveydenhuollon tehokkuutta sekä potilasturvallisuutta.
