RKP:n ministeriryhmä: Terveydenhuoltoon tarvitaan turvallisuutta, ei huolta lisääviä ratkaisuja
Terveydenhuoltokysymykset olivat keskiössä, kun ministeriryhmä piti Puheetvikokouksensa Helsingissä keskiviikkona 31.1.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema virkamiesselvitys sairaala- ja päivystysverkosta sisältää monia huolestuttavia ehdotuksia, RKP:n ministeriryhmä toteaa. Ministeriryhmä peräänkuuluttaa perusteellisia vaikutusarviointeja sekä toimia, jotka vahvistavat kansalaisten luottamusta toimivaan hoivaan ja hoitoon arjessa.
– Meidän on varmistettava yhdenvertainen hoitoon ja hoivaan pääsy ihmisille kautta maan. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka luovat turvallisuuta, ei huolta, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson.
– Kyse on arjen perusturvallisuudesta, ympäri vuorokauden. Esimerkiksi yöpäivystysten sulkeminen ei vähennä hoidon tarvetta. On itsestään selvää, että esimerkiksi sydänkipuja ei voi aikatauluttaa niin, että ne ilmenevät ainoastaan päiväsaikaan. Mikäli etäisyydet hoitoon pitenevät, potilasturvallisuus heikkenee. Myöskään keskussairaaloiden määrän vähentämisestä ei ole sovittu hallitusohjelmassa. Sitä vastoin on kuitenkin selvää, että työnjaon on oltava järkevä sairaaloidemme välillä, Henriksson jatkaa.
Ministerit totesivat, että huomiota on kiinnitettävä huutavan henkilöstöpulan ratkaisemiseen. Koulutetun hoitohenkilökunnan saatavuus molemmilla kansalliskielillä on yksi Suomen keskeisistä tulevaisuuden kysymyksistä.
– Virkamiesselvitys ei vastaa akuuttiin hoitohenkilöstön tarpeeseen. Laadukas terveydenhuolto edellyttää, että meillä on riittävästi osaavia ihmisiä töissä ja että hoitoalalla viihdytään ja halutaan pysyä. Meidän on nyt keskityttävä konkreettisiin ratkaisuihin alan houkuttelevuuden lisäämiseksi ja myös henkilöstön rekrytoinnin helpottamiseksi ulkomailta, sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.
Panostukset hoidon tarvetta ehkäiseviin toimiin sekä esimerkiksi toimiin, jotka vahvistavat ikääntyneiden kansanterveyttä ja hyvinvointia, ovat äärettömän keskeisiä.
– Väestön hyvinvoinnin lisäämiseksi ja erikoissairaanhoitoon kohdistuvan paineen vähentämiseksi tarvitaan myös panostuksia ennaltaehkäiseviin toimiin. Hallituksen panostus lasten ja nuorten terapiatakuuseen on tärkeä. Nyt valmistelun eteneminen on keskeistä, sanoo RKP:n varapuheenjohtaja, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist.
Puheetvikokouksensa yhteydessä RKP:n ministeriryhmä vieraili HUSissa Meilahden siltasairaalassa ja keskustelivat ajankohtaisista terveydenhuoltokysymyksistä. Ministerit tapasivat mm. toimitusjohtaja Matti Bergendahlin ja johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven.