Henriksson: Tarvitsemme kuntavaalit – emme pormestarinvaaleja

14.11.2020 klo 11:48
RKPn puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson peräänkuuluttaa keskittymistä asiakysymyksiin henkilökysymysten ja symbolisen politiikan sijaan. Hän painottaa, ettei kuntavaalien fokus esimerkiksi Helsingissä tulisi olla siinä, kenestä mahdollisesti tulee pormestari.

– Kuntavaaleissa on keskityttävä niihin asiakysymyksiin, joista koko Helsingin kaupunginvaltuusto aidosti päättää. Miltä kaupungin kouluverkko näyttää, miten kysymys varhaiskasvatuksen riittävästä henkilöstöstä ratkaistaan, miten keskustan vetovoimaa parannetaan, tai miten vastataan metron, raitiovaunujen ja bussien aikataulutarpeisiin. Miten vanhustenhoito turvataan myös ruotsiksi? Miten ilmaston kannalta älykkään kaupungin eteen tehdään töitä? Miten Helsingin kansainvälistä vetovoimaa parannetaan, Henriksson kysyi puheesaan RKP:n puoluevaltuustolle tänään.

– Sama koskee myös maan muita kuntia. Meille RKP:ssä on aivan selvää, että haluamme tehdä työtä asukkaiden ja heidän parhaansa eteen, kehittää kuntiamme ja tehdä se hyvässä yhteistyössä. Varjelkoon meitä sellaiselta politiikalta, jonka tavoitteena on luoda vastakkainasettelua ja polarisoitumista. Kuntien asukkaat ympäri Suomen ansaitsevat luottamushenkilöitä, jotka etsivät ratkaisuja konfliktien sijaan! Kuntavaalien on oltava kuntavaalit, Henriksson sanoi. 

Kiinnostus RKP:tä kohtaan on suurta

RKP:n puoluevaltuusto keskusteli myös kuntavaaleista ja työsti myöhemmin syksyllä julkaistavaa RKP:n kuntavaaliohjelmaa. Henriksson on tyytyväinen ehdokastilanteen kehittymiseen.

– Kiinnostus RKP:n politiikkaa kohtaan kasvaa jatkuvasti ja olen iloinen siitä, että kuntavaaliehdokasasettelu on käynnissä. On selvää, että kaksikielisen Suomen eteen työskentelevälle ja suuren sosiaalisen sydämen omaavalle liberaalipuolueelle on kysyntää, Henriksson sanoi.

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluevaltuusto kokoontui etäkokoukseen tänään lauantaina.

Bloggen
Eduskunta SFP RKP