Ilkka-Pohjalainen: Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

27.12.2022 klo 10:00
Kolumni julkaistiin Ilkka-Pohjalaisessa 27.12.2022.

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.

Helmikuun 24. päivänä Venäjä aloitti julman hyökkäyksenä Ukrainaan. Se, mitä olin pelännyt, kävi toteen. Muistan edelleen todella epämiellyttävän tunteen, jonka koin sinä kauheana aamuna. Uskon, että moni suomalainen tunsi samoin. Samalla ajattelin, että on syytä pitää pää kylmänä ja työskennellä Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Jo samana päivänä kokoontui ns. TP-UTVA, eli hallituksen ja presidentin yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta. TP-UTVA:ssa jäseniä ovat tasavallan presidentin lisäksi hallituspuolueiden puheenjohtajat ja ulko- sekä puolustusministeri. Ja näitä kokouksia oli paljon. Kaatuneiden muistopäivänä, toukokuussa pidimme ratkaisevan TP-UTVA-kokouksen, jossa päätettiin, että Suomi hakee Naton jäsenyyttä. Eduskunta hyväksyi sitten esityksen valtavalla enemmistöllä: 188–8!

Kansan mielipide Suomessa muuttui kirjaimellisesti yhdessä yössä. RKP:n pitkäjänteinen työ Nato-jäsenyyden puolesta on ollut tuloksellista. Päätös tuntuukin tärkeimmältä, jota olen ollut mukana päättämässä poliittisen urani aikana. Nyt jäljellä on enää kahden maan, Turkin ja Unkarin ratifioinnit. Toivottavasti saamme puolustusliiton täyden jäsenyyden ensi vuonna.

Hallituskausi on kohta loppu. On tapana sanoa, että aika menee nopeasti, kun on hauskaa. Nyt ei kuitenkaan ole ollut hauska kausi. Päinvastoin, kaudesta tuli täysin erilainen kuin, mitä odotin. Maailmanlaajuinen pandemia ja kaikki siihen liittyvä. Julma sota Euroopassa ja sitä seuraava energiakriisi sekä kiihtyvä inflaatio. Samalla olen ylpeä siitä, mitä hallitus on saanut aikaan näistä kohtuuttomista haasteista huolimatta. Kun sisäpoliittiset otsikot täyttyvät erilaisista kiistoista, on helppo unohtaa, että nykyinen hallitus on onnistunut tekemään erittäin monta tärkeää uudistusta.

Sote-uudistus astuu voimaan 1.1.2023 yli kymmenen vuoden valmistelun ja monen kaatuneen uudistusmallin jälleen. Vaasan keskussairaala on saanut täyden ympärivuorokautisen päivystyksen. Perhevapaauudistus ja maksuuton toisen asteen koulutus on toteutettu. Ja työllisyysaste on nousemassa 75 prosenttiin.

Oikeusministerinä haluan erityisesti nostaa esille historiallisen seksuaalirikosuudistuksen. Sen myötä raiskauksen määritelmä muuttuu suostumusperusteiseksi ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset ankaroituvat tuntuvasti. Samoin haluan mainita useat toimenpiteet ylivelkaantumisen torjumiseksi. Näiden asioiden eteen olen henkilökohtaisesti tehnyt paljon töitä.

Myös Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kannalta vaalikausi on ollut hyvä. Me RKP:ssä olemme pitkään tehneet töitä sen eteen, että valtatie 8 saisi lisää ohituskaistoja ja että tiestä tehtäisiin turvallisempi. Ja tällä vaalikaudella hallitus on osoittanut tähän määrärahoja. Ilahduttavaa oli myös panostus rautatien nopeuttamiseksi Seinäjoen ja Vaasan välillä. Hallitus on myös päättänyt, että kansallisarkistoa kehitetään niin, että arkiston toiminnot säilyvät Vaasassa. Uusimmat hyvät uutiset tulivat viime viikolla, kun eduskunta myönsi ns. joululahjarahaa usealle hankkeelle Pohjanmaalla. Rahoitusta saavat mm. yritysten kansainvälistyminen Viexpon kautta ja useat tiehankkeet kuten Vöyrintie. On hyvä muistaa, että asiat eivät tapahdu itsestään, vaan ne vaativat kovaa työtä.

Aivan lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta!

 

Anna-Maja Henriksson

Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja Pietarsaaresta

Bloggen
Eduskunta SFP RKP