4.6.2023

Henriksson pisimpään oikeusministerinä

1 Minutes

Sunnuntaina 4. kesäkuuta Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on ollut oikeusministerinä yhteensä 2898 päivää. Näin hän on Suomen pisimpään toiminut oikeusministeri.

– Tuntuu aika epätodelliselta, että olen nyt Suomen pitkäaikaisin oikeusministeri. Olen hyvin kiitollinen tästä luottamuksesta. Oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen niin täällä Suomessa kuin EU:n neuvottelupöydissä on aina ollut minulle tärkeää.

– Edistämistäni uudistuksista tärkein on seksuaalirikoslain kokonaisuudistus, joka tuli voimaan 1. tammikuuta 2023, Henriksson sanoo.

Henrikssonin mielestä mitään ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Päinvastoin, pitää aktiivisesti tehdä työtä ja puolustaa kaikkien yhdenvertaisuutta, oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

– Tärkeintä Suomen oikeudenhoidossa on jatkaa työtä sen eteen, että käsittelyajat tuomioistuimissamme lyhenevät, että ihmiset saavat tehokasta oikeusturvaa ja että rikoksen uhrien asemaa parannetaan, Henriksson sanoo.

Henriksson on toiminut koko ministeriytensä aikana oikeusministerinä. Hänet nimitettiin oikeusministeriksi ensimmäisen kerran Kataisen hallituksessa vuonna 2011 ja jatkoi Stubbin hallituksessa vuonna 2014. Henriksson nimitettiin taas oikeusministeriksi vuonna 2019 Rinteen hallituksessa ja jatkoi samassa tehtävässä Marinin hallituksessa samana vuonna.