Henriksson ja Westerholm: Tytöillä ja naisilla on oikeus turvallisuuteen kaikkialla!
Suomen ruotsalaiselle kansanpuolueelle ja RKP:n naisjärjestölle on aivan selvää, että työtä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi on jatkettava määrätietoisesti ja että työtä on tehtävä kaikilla tasoilla.
Tänään 25. marraskuuta vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Seksuaalinen ja sukupuolittunut häirintä, väkivalta ja väkivallan uhka ovat tyttöjen ja naisten elämässä yleisiä. Suomen ruotsalaiselle kansanpuolueelle ja RKP:n naisjärjestölle on aivan selvää, että työtä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi on jatkettava määrätietoisesti ja että työtä on tehtävä kaikilla tasoilla. On äärimmäisen tärkeää, että kaikki tuntevat oikeutensa ja että oikeaa apua on saatavilla. Tässä työssä tarvitaan kaikkia.
– Meidän on siirryttävä sanoista tekoihin naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnassa. Edellisellä hallituskaudella oikeusministerinä toin eduskunnalle monia tärkeitä lainsäädäntöuudistuksia, muun muassa historiallisen seksuaalirikoslain uudistuksen, joka tuli voimaan tämän vuoden alussa. Sen vaikutukset alkavat vähitellen näkyä, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson.
– Oli myös tärkeää, että lähestymiskielto- lainsäädäntö tiukennettiin. Lisäksi hyväksyttiin kunnianhimoinen 32-kohtainen ohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi ja nimitettiin naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija.
– On elintärkeää, että tätä työtä jatketaan, sillä meidän on tehtävä loppu väkivallalle. Nyt on tärkeää puuttua myös kaikkeen tyttöjen ja naisten häirintään sosiaalisessa mediassa, sanoo Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson. Tässä työssä tarvitaan myös miehiä, Henriksson korostaa.
Myös RKP:n naisjärjestön puheenjohtaja Anita Westerholm korostaa määrätietoisen ja aktiivisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn tärkeyttä.
– Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen suurimmista ihmisoikeushaasteista. Kenenkään ei pitäisi joutua tuntemaan pelkoa julkisessa tilassa, kotona tai verkossa. Tuore tutkimus, jonka mukaan lähes kaikki suomalaiset naiset ovat kokeneet seksuaalista häirintää,ckertoo paljon siitä, että naisvihamielisiä asenteita on murrettava ja luotava turvallinen yhteiskunta kaikille. Meidän on myös parannettava psyykkisen väkivallan tunnistamista. Työtä tyttöjen ja naisten turvallisen arjen eteen on tehtävä joka päivä, Westerholm totesi lopuksi.