Lehdistötiedote, Henriksson: Nyt on aika ratifioida ILO-169 ja tunnusta saamelaisten oikeus omaan kulttuuriin sekä kieleen!

06.02.2018 klo 09:41
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson onnittelee saamelaisia heidän kansallispäivänään. On kulunut 101 vuotta siitä kun 6. helmikuuta 1917 pidettiin ensimmäinen saamelaiskokous.

Entinen oikeusministeri Henriksson painottaa, että Suomella on vielä paljon tehtävänä, jotta saamelaisten asema paranisi.

− Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin ja ratifioida YK komitean ILO 169 sopimus alkuperäiskansojen oikeuksista.

− Suomella on velvollisuus huolehtia maansa sekä Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta, saamelaisista. Heillä on oikeus säilyttää heidän oma kielensä, heidän kulttuurinsa sekä harjoittaa omia perinteisiä elinkeinojaan – kysymys on ihmisoikeuksista, sanoo Henriksson.

− Elokuva Saamelaisveri kertoo saamelaisten kärsimyksistä ja se on saanut hyvän vastaanoton myös Suomessa. Toivon, että tämä johtaisi vielä suurempaan poliittiseen tietoisuuteen syrjäyttämisen rakenteista myös tällä meillä, mutta ennen kaikkea toivon suurempaa tahtoa edesauttaa saamelaisten oikeuksia, toteaa Henriksson lopuksi.

 

 

 

Lisätietoja: Anna-Maja Henriksson, puh. 050-512 2377.