Pohjalainen: Suomi EU-puheenjohtajan pallilla

14.07.2019 klo 16:35
Kevät ja alkukesä ovat olleet intensiiviset. RKP:n puheenjohtajana olen onnellinen siitä, että me olemme takaisin hallituksessa ja tuntuu hyvältä saada kantaa vastuuta Suomen oikeusministerinä neljän vuoden tauon jälkeen.

Pääministeri Antti Rinteen hallitus on istunut kuljettajan paikalla nyt reilun kuukauden. Me uudet ministerit saamme heti alkumetreillä hyvin merkittävän tehtävän hoitaakseemme. Suomi on nimittäin heinäkuun alusta lähtien ollut Euroopan unionin puheenjohtajamaa.

 

Suomen puheenjohtajuuskautta on valmisteltu pitkään. Niin kuin yleensä asioiden kanssa, hyvä valmistelu mahdollistaa myös paremmat tulokset. Suomella on nyt keskeinen rooli siinä miten asioita viedään eteenpäin EU-tasolla ja pystymme myös vaikuttamaan siihen, mitkä asiat nousevat EU:ssa keskustelujen agendalle. Euroopassa puhaltavat nyt monenlaiset tuulet ja Suomen tulee ennen kaikkea toimia sillanrakentajana EU-maiden välillä.

 

Ensi viikolla on omalta osaltani vuorossa puuheenjohtajakauden ensimmäinen kansainvälisen tason ministerikokous. Toivotan nimittäin tervetulleeksi yli 20 oikeusministerikollegaani eri puolilta Eurooppaa. Suomen oikeusministerinä minä pidän kiinni puheenjohtajan nuijasta. On hienoa saada kollegani tänne Suomeen.

 

Kokouksessa tulemme puhumaan erityisesti niin kutsutusta oikeusvaltioperiaatteesta. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Meidän pitää voida luottaa siihen, että kansalliset tuomioistuimet ovat riippumattomia, ja että maiden hallitukset noudattavat toiminnassaan lakia. Tämä on toimivan demokratian ja koko EU:n perusta. Tätä vaalimalla voimme myös rakentaa luottamusta kansalaisten ja maiden välillä. Tällä tavalla koko EU myös kehittyy.

 

Luottamus EU-maiden välillä on avainasemassa kaiken yhteistyön kannalta. Pelisääntöjen pitää olla kaikille samat. Sama koskee myös EU:n yhteisiä perusarvoja, joita maiden tulee kunnioittaa. Jalkapallopeli kesämökilläkin on paljon hauskempi silloin, kun kaikki pelaavat reilusti ja yhteisten sääntöjen mukaisesti.

 

Suomella on myös hyviä ratkaisuja, joita haluan esitellä oikeusministereille. Tulemme käymään Suomenlinnan avovankilassa. Vankilan tarkoituksena on, että vankeusrangaistuksen loppupuolella vangit saavat vaiheittain totuttautua tavalliseen arkeen. Tällöin muutos ei ole niin radikaali ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen helpompi sinä päivänä kun vapaus taas koittaa. Samalla rikosten uusimista myös ehkäistään. Tällainen toimintamalli on ennenkuulumaton monissa maissa. Vierailemalla avovankilassa toivon kuitenkin, että herätämme keskustelua erilaisista tavoista kehittää muun muassa vankeinhoitoa.

 

Onneksi puheenjohtajuuskauden aikana ehdin viettää aikaa myös Pohjanmaalla. Hallituksen ministerit kiertävät kesän aikana maamme kirjastoissa. Keskiviikkona oli vuorossa Vaasan kirjasto, jossa yhdessä kollegojeni Joakim Strandin ja Anders Norrbackin kanssa kerroin hallitusohjelmasta. Paikalla oli ilahduttavan paljon väkeä. Monipuolinen keskustelu vahvisti jälleen mielipidettäni siitä, kuinka tärkeää on, että hallitus tapaa kansalaisia ja ylläpitää avointa keskustelukulttuuria. Yhdessä rakennamme yhteiskuntaa.

 

Toivotan teille kaikille mukavaa ja lämmintä kesän jatkoa!