Hallituksen turvapaikkapolitiikassa tarvitaan suunnanmuutos

05.03.2018 klo 17:43
Anna-Maja Henriksson on hyvin huolestunut, että seitsenlapsista perhettä Loviisassa uhkaa karkotus Irakiin.

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson vaatii kunnollistasuunnanmuutosta hallituksen turvapaikkapolitiikkaan.

- Humanitäärinen suojelu pitää palauttaa oleskeluluvan saamisen perusteeksi, jonka nykyinen hallitus poisti. Parannetaan turvapaikkaprosessia niin, että turvapaikanhakijoiden oikeus oikeusavustajaan heti prosessin alussa vahvistetaan. Sen lisäksi tulorajoja oleskelulupien saamiseksi pitää tarkistaa, kun kyseessä on työperäinen maahanmuutto, Henriksson sanoo.

Henriksson on hyvin huolestunut, että seitsenlapsista perhettä Loviisassa uhkaa karkotus Irakiin. On helpotus, että hallinto-oikeus pysäytti karkotuksen eilen, mutta vielä perhe ei voi hengähtää helpotuksesta.

- Loviisan tapaus näyttää selvästi, että hallituksen turvapaikkapolitiikka on epäonnistunut. Emme voi lähettää lapsia eikä muita ihmisiä takaisin epävarmoihin olosuhteisiin. Hallituksen on otettava tosissaan UNHCR:n ilmaisema huoli siitä, että Suomi lähettää turvapaikanhakijoita takaisin kotimaihin joista he ovat paenneet- siitä huolimatta, että he tarvitsevat suojaa.

- Loviisassa syntynyt hieno kansanliike on selvä merkki siitä, että suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen hallituksen epäinhimillisestä turvapaikkapolitiikasta. Iloitsen kansanliikkeen kiinnostuksesta, inhimillisyydestä ja halusta auttaa hädässä olevia ihmisiä. Samanaikaisesti hallituksen pitäisi vetää johtopäätöksensä. Toivon uuden sisäministerin Kai Mykkäsen toimivan nyt, Henriksson sanoo.

Henriksson kannattaa myös kansanedustajien Eva Biaudet ja Emma Karin ehdotusta Migrin toiminnan riippumattomasta tarkastuksesta.