Kalenteri

 

Hallitukselta ei herunut tukea rokotetiedottamisen lisäämiseksi

17.12.2018 klo 14:32
Tänään selvisi, että eduskunta ei myönnä niin sanottuja joululahjarahoja rokotustiedottamiseen.

- Olen erittäin yllättynyt siitä, että hallituspuolueet eivät hyväksyneet minun ja RKP:n rokotousvalistukseen suunnattua 200 000 euron talousarvioehdotusta. On selvää, että hallitus ei ota ongelmaa riittävän vakavasti, RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

Tampereella on valitettavasti tänään ilmennyt kolme tuhkarokkotapausta. Tuhkarokko on erittäin tarttuva sairaus. On olemassa ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät voi ottaa MPR-rokotetta. Rokotusasteen tulisi olla yli 95 prosenttia, jotta se loisi laumasuojan. Näin myös he, jotka eivät voi ottaa rokotetta, saavat suojan.

- Tilanne on nyt sellainen, että meidän tulisi viimein ottaa asia vakavasti. Pitkällä tähtäimellä ratkaisu riittävään rokotusasteen saavuttamiseen on tiedon jakaminen kaikille vanhemmille, Henriksson sanoo.

- Tilanne on nyt sellainen, että meidän tulisi viimein ottaa asia vakavasti. Ratkaisu riittävään rokotusasteen saavuttamiseen koko maassa on valistuksen ja tiedon jakaminen suoraan kaikille vanhemmille, Henriksson sanoo. Nyt olisi tärkeää tehostaa juuri tätä valistusta.

Bloggen
Eduskunta SFP RKP