Sanottu & kirjoitettu

Menestyksen eväät

Kun ajattelen mennyttä vuotta, yksittäiset asiat katoavat helposti hahmottomaan massaan. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että tänä vuonna hallituksen työtahti on ajoittain ollut jopa epäinhimillisen kiivas. Meillä on ollut ratkaistavana todella suuria kysymyksiä jotka ovat liittyneet maamme talouteen ja EU:n tilanteeseen ylimalkaan. Lue lisää »
29.12.2013 klo 14:04

Pienyrittäjiä pitää auttaa ja kannustaa!

Voimassa oleva velkajärjestelylaki säädettiin 1990-luvun talouslaman seurauksena auttamaan ylivelkaantuneita yksityishenkilöitä, jotta he selviytyisivät ylivoimaisesta velkataakastaan. Laman seurauksena vaikeuksiin ajautuivat erityisesti monet toisen velasta takauksen antaneet henkilöt, yrittäjät ja asuntovelalliset. Velkajärjestelylain tarkoituksena oli yksityishenkilöiden auttaminen uuteen alkuun. Tämä tavoite on nyt yhtä ajankohtainen kuin aikaisemminkin. Lue lisää »
01.12.2013 klo 09:14

Avauspuhe Keskuskauppakamarin Osakeyhtiöpäivällä 2013

Minulla on ilo ja kunnia avata vuoden 2013 Osakeyhtiöpäivä, jonka Keskuskauppakamari jo perinteisesti järjestää kevään yhtiökokouskauden alla. Kun katson ohjelmaa, voin sanoa, että aiheet ovat sekä ajankohtaisia että tulevaisuuden kannalta merkittäviä – aina ajankohtainen yritysverotuksen tilannekatsaus mukaan lukien. Myös minulla on teille paljon ajankohtaista kerrottavaa yhtiöoikeuden alalta. Ministeriössäni ja EU:ssa on vireillä useita hankkeita, jotka varmasti kiinnostavat teitä, hyvät kuulijat.Lue lisää »
20.03.2013 klo 15:28

Yhteinen tahtotila löydettävä!

Valtiopäivät avattiin helmikuun ensimmäisellä viikolla ja eduskunnalla on edessään työntäyteinen kevät. Odotettavissa on haastavia tehtäviä, mutta hyvällä tahdolla voimme saada paljon aikaiseksi. Meidän on turvattava hyvinvointi-Suomen tulevaisuus.Lue lisää »
17.02.2013 klo 10:25

Kiireinen syksy tulossa

Eduskunnan syysistuntokausi alkoi virallisesti keskiviikkona, mutta poliittinen syksy on jo pitkään ollut käynnissä. Budjettiriihen alla ja myös itse riihessä vanhuspalvelulaki puhutti paljon. RKP:n tavoite oli selkeä – turvata kaikille vanhuksille laadukkaita palveluja jokaisessa elämäntilanteessa.Lue lisää »
09.09.2012 klo 15:39

Pikaluotot ovat yhteiskunnallinen ongelma

Suuret julisteet kehottavat meitä ottamaan pikaluoton. Aggressiivista pikaluottomarkkinointia kohdistetaan nuorille tekstiviestitse. Lehtimainokset julistavat suurin kirjaimin, että pikaluotot tarjoavat ratkaisun kaikkiin taloudellisiin ongelmiimme. Tämäntyyppistä mainontaa kohtaamme kaikkialla. Monet meistä viis veisaavat siitä, mutta yhä useammat lankeavat pikaluottoansaan.Lue lisää »
22.04.2012 klo 12:43

Harmaa talous nyt mustaa valkoisella

Viikko sitten otettiin tärkeä askel harmaan talouden torjumiseksi. Silloin hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä hallituksen toimintaohjelma harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012-2015. Harmaan talouden torjunta kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Ohjelman ydin on talousrikollisuuden torjunnassa ja samalla rehelliseen yrittäjyyteen kannustamisessa.Lue lisää »
29.01.2012 klo 12:54

Pohjanmaalla on maailmanluokan tietoa ja taitoa.

Veneveistämö Baltic Yachts Pietarsaaren seudulta on noussut otsikoihin ympäri maailmaa, uuden Panamax-purjeveneen johdosta. Lue lisää »
18.06.2011 klo 13:17

Uusia otteita nuorisotyöttömyyttä vastaan!

Sillä aikaa kun lehdistö on seurannut Tiura-Merisalo jupakkaa, eduskunta on keskustellut m.m. vuoden ensimmäisestä lisätalousarvioesityksestä.Lue lisää »
11.04.2010 klo 13:40

Nuorisotyöttömyys huolestuttaa!

Eduskunta keskusteli ensi vuoden budjetista koko viikon ja sai perjantaina hyväksyttyä ensi vuoden talousarvion kokonaisuudessaan. On aivan selvää, että tulevasta vuodesta tulee haasteellinen vuosi.Lue lisää »
19.12.2009 klo 13:44